Albertto Pizzaretti ja Milanon muotiviikot

Sauvon leirin lauantaipäivä jatkui lounaan ja pihaliikunnan jälkeen Casa Sauvossa. Oli aika loihtia unelmien pizzat yhdessä ja erikseen. Leiriläiset muodostivat kolmen hengen ryhmiä ja heidän tehtävänä oli loihtia maukkaita ja kauniita pizzoja, jotka makutuomarit Albertto Pizzaretti ja co. nauttivat pikkumasusiinsa. No toisella tuomareista oli vattaa vähän enemmän kuin toisella. Liekö ollut pizzalla aikaisemminkin…

Pizzat olivat toinen toistaan maukkaampia ja kauniimpia. Oli ihana nähdä se käden jälki ja yhdessä tekemisen riemu, kun pizzataikinaa vaivattiin, kaulittiin ja lopulta täytettiin. Tyttölapset kiinnittivät enemmän huomiota estetiikkaan, kun taas pojat täytteiden määrään. Yhdessä tehtyjen pizzojen jälkeen oli aika valmistaa pizza itselle. Siinä sitä sitten alettiin paistaa päivällispizzoja ja lapset sillä aikaa muuttivat miljöön Italialaistyyppiseksi pizzeriaksi. Oli kiva fiilis. Lapset söivät pizzat ja oli aika siirtyä Italialaisittain jäätelöbaariin. Nami nami, siinä sitä sitten herkuteltiin ennen saunaa ja Milanon muotiviikkoja.

Pojat saunoivat poikkeuksellisesti ensin, sillä tytöt saivat sillä aikaa valita unelmiensa asun. Sen asun, jolla vallataan Milanon catwalk. poikien vaatteiden valinta oli vähän simppelimpää, mutta kyllä sekin onnistui aika sutjakkaasti. Niinpä oli aika siirtyä Milanoon itsensä Jopa Jape Ruonansuun  tähdittämänä. Milano oli täynnä muotitalojen ja suunnittelijoiden viimeisimpiä luomuksia. Aivan upeita ilmestyksiä. No kuvat kertokoon puolestaan. Milanosta siirryttiin aikajouhevasti katselemaan unimattilan väiskin tarinoita.

Sunnuntaina kierrettiin perinteinen luontoreitti. Sen teemana oli tällä kertaa Italia. Kysymyksissä oli jalkapalloa, pastoja, formuloita, rakennuksia jne. Luontokierroksen jälkeen sai lähteä pulkkailemaan tai heittämään lumifrisbeetä. No molempia tehtiin ennen lounasta ja kotiinlähtöä. Kiitos kaikille mukana olleille ja tervetuloa Seinäjoelle 5.-10.6.2016 olit sitten läheltä tai kaukaa.