Kategoria: Veteraanit

Veteraanien jouluruokailu

Yksi Seinäjoen Sisun perinteisistä menoista on Sisu veteraanien jouluruokailu. Tapahtumalla on jo yli kymmenen vuoden perinteet. Jouluruokailua vietetään tiistaina 13.12. klo 14:00 – 17:00 Seinäjoen ty:n kerhohuoneella.

Kukas nyt sitten on sellainen Sisu veteraani. Alunalkaen pikkujouluun kutsuttiin eläkkeelle jääneitä urheilijoita ja seurajohtoa. Tänä päivänä voidaan puhua jopa kolmannen sukupolven Sisu -veteraaneista eri lajien kohdalla. Monelta löytyy taustaa jalkapallosta, painista, voimailusta ja mailapeleistä.

Uskomme vahvasti, että Sisulaisuus on ja pysyy, jollain tavalla luissa, ytimessä ja sydämessä. Tämä on meidän tapamme ollut muistaa ja kokoontua kerta vuodessa muistelemaan niitä ”vanhoja hyviä aikoja”, mutta myös päivittämään tämän päivän tiedot seuratoiminnasta.

Jos jostain syystä et ole kutsua saanut, niin otappa yhteyttä Jarkko Tenkula044-3555919 ja tarkistellaan postinkulkua ja osoitteita.

 

Kohti joulua – joulun ajan huipennus on veteraanien jouluruokailu

Seinäjoen Sisun veteraanit ovat kokoontuneet vuosittain perinteiselle jouluruokailulle ”tyntille” 2000 -luvun alkuhetkistä lähtien. Seura ja sen nykytoimijat haluavat kunnioittaa työstään eläköityneiden tehtyä seuratyötä, pelaamista ja sisulaisuutta joulun alla järjestämällä joulun ajan herkkupöydän. Tarjolla on monenlaista herkkua; pöydästää löytyy kinkut ja kalkkunat, kalaa monessa muodossa ja laatikot, sekä salaatit. Hyvä ruoka – parempi mieli, sanotaan Atrian mainoksessa. Pitää paikkansa, mutta kun hyvän ruoan täytteeksi tulee tarinoita, kertomuksia vuoden takaa alkaa puheensorina täyttää tilan ja nauru kruunaa loput. Yhteisöllisyydellä on merkitystä – se on kohtaamisia ihmisten välillä, aitoa välittämistä ja keskustelua.

Tänäkin vuonna tapahtumaa järjestettiin Covid-19 varjossa, mutta lähes 40 kymmentä Sisu -veteraania löysi perille Keskuskadulle. Kahtena edellisenä vuotena tapahtuma jouduttiin perumaan ja harmitus on ollut suuri niin järjestäjillä kuin osallistujilla, mutta siitäkin on selvitty #sisullajasyrämmellä.

Viiteentoista vuoteen mahtuu paljon muisteloita – siihen mahtuu poisnukkuneita, mutta myös uutta sukupolvea.  Ikähaitari osallistujilla on 60 – 90 välillä. Monipuolisuus on rikkaus. Sisun jouluruokailulle osallistui jalkapalloilijoita, jääkiekkoilijoita, jääpalloilijoita, erotuomareita, painonnostajia, voimanostajia, pöytätennispelaajia, tennispelaajia ja nyrkkeilijöitä. Monet kasvot ovat tuttuja pelikenttien ja viheriöiden reunalla niin kesäisin kuin talvisin. Urheilumiehiä laidasta laitaan.

Tilaisuuden aluksi Sisun ex pj Seppo Ikola kertoi seuran nykytilasta, jota täydensi virkaveli Jarkko Tenkula kertomalla Sisun tarjoavan ja tavoitteena olevan ”Seinäjoen parasta ja monipuolisinta harrasteliikuntaa lajista katsomatta” unohtamatta mahdollisuutta kilpa- ja huippu-urheiluun. Seuran puheenjohtaja Marjo Saranpää toivotti osallistujat tervetulleeksi ja nauttimaan pöydän antimista, jonka seuran harrastekokit olivat aamutuimaan loihtineet.

Päällimmäisenä korvissa soi sanat ” On tämä sitten hienotilaisuus” , ”En tiedä missään muualla vastaavaa olevan” ja ”Voi että kun on hyvää ruokaa” ja ”Jos vähän vielä ottais”. Itselleni Seinäjoen Sisun veteraanien jouluruokailun järjestäminen on valmistautumista joulun ajan viettoon. Se on hyvää olo ja antamisen riemua. Se on juttu, joka tehrään sisullajasyrämmellä.

Jouluterveisin

Jarkko -jakke- Tenkula

Sisun veteraanien perinteinen jouluruokailu 12.12.

Seinäjoen Sisun veteraanit ovat vuosikymmenen ajan kokoontuneet joulun alla muistelemaan menneitä, nauttimaan hyvästä ruuasta ja seurasta. Tällä kertaa kokoonnutaan keskiviikkona 12.12. Seinäjoen työväenyhdistyksen kerhohuoneella.

Tällä perinteellä Seinäjoen Sisu haluaa kunnioittaa menneiden polvien toimijoita ja eri lajien urheilijoita. Kutsun saamisen edellytyksenä on Sisulaisuus ja eläkeläisyys. Tottakai mukana on eri seurojenkin toimijoita, mutta ei ne muistot ole mihinkään kadonneet ja hyvähän se on ollut suuntaan jos toiseen meiltä ponnistaa. #sisullajasyrämmellä”

Tilaisuus alkaa klo 14:00. Tervetuloa !

Sisun veteraanit kokoontuivat

Seinäjoen Sisun veteraanit kokoontuivat muistelemaan mennyttä aikaa ja kuulemaan ajankohtaisista asioista seurarintamalla. Mukana oli  jalkapalloilijoita, voimailijoita, tennismiehiä, painijoita ja monia muita eri lajien ja toimintojen miehiä. Sisun puheenjohtaja Marjo Saranpää toivotti veteraanit tervetulleeksi kertoillen tämän päivän seurakuulumiset. Entiset puheenjohtajat Seppo Ikola ja Jarkko Tenkula valaisivat Sisun historiikki -hanketta.