Seuramme Seinäjoen Sisu on viettänyt 85 v. välijuhlavuotta tänä vuonna. Seuramme on tunnettu siitä, että yleensä juhlimme työn merkeissä ja näyttävästi rockaten. Tämä juhlavuosi on ollut erilainen. Jokainen arjen toteutunut tapahtuma on ollut juhlaa, sillä tämäkin vuosi on kuljettu Covid-19 muuntovirusten varjossa.
Seuran toimihenkilöt ovat venyneet ja joustaneet; mikä tärkeintä ovat jaksaneet ja pysyneet terveinä menneenä vuonna. Olemme selviytyneet vähintään hyvin tänä poikkeuksellisena aikana. Iso kiitos kaikille vapaaehtoisille toimijoille. Seinäjoen Sisu menestyy yhä talkoovoimin tehdyllä työllä ilman osa- tai kokoaikaista henkilökuntaa. Miten se on mahdollista ? Vastaus; Tätä työtä tehdään lasten ja nuorten eteen isosti #sisullajasyrämmellä. Yhtä tärkeää on varttuneemman väen liikuttaminen tai liikkuminen. Siinäkin lajiveturimme tekevät loistavaa työtä.
Taloudellisesti olemme eläneet merkittäviä ja haastavia aikoja. Emme ole hakeneet erillisiä tukia, koska mielestämme emme ole kriteereitä täyttäneet. Tämä kertonee siitä, että seuran talous on kohtalaisessa kunnossa. Seuralla on omaa liiketoimintaa ja muutama toiminnan kannalta merkittävä yhteistyökumppani, kuten S-Eepee, Seinäjoen Energia ja Grilli Katukokki, jonka seura omistaa. Harvasta paikasta voi sanoa, että haukkaamalla hampurilaista tai haarukoimalla makkaraperunoita tuet aidosti lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen edellytyksiä.
Entäpä ne harrastamisen mahdollisuudet. Olemme omalta osaltamme olleet parantamassa Seinäjokisten liikunnan harrastamisen mahdollisuuksia rakentamalla yhteistyöllä SSU:n ja Crocodilesin kanssa liikunnan monitoimihallin. Se palvelee laajasti omistajien ulkopuolistakin harrastajajoukkoa. Halli tunnetaan Elisa -monitoimihallina tai bullerihallina. Seurassa on osattu katsoa eteenpäin ja vastattu haasteisiin. Päätös hallin rakentamisesta perustui lasten ja nuorten ympärivuotisen harrastusmahdollisuuden turvaamisesta. Hallin rakentaminen oli ratkaisu, jolla turvattiin Seinäjoen Sisun jalkapalloharrastamisen mahdollisuus.
Olemme sijoittuneet maantieteellisesti keskustaan, sillä Keskuskatu 17:sta löytyvät toimistotilat, kerhohuoneet ja tarvittavat muut tilat. Samoista tiloista löytyvät myös AY Grilli-Pojat, MTH oy ja TUL:n Pohjanmaan piiri. Samassa talossa on muitakin yrityksiä ja yhdistyksiä. Sieltä löytyy meidän yhteisö. Siellä on ollut meirän koti ja siellä se tulee olemaan.
Sisulasta sielunrauhaa. Seinäjoen Sisu hankki n. kymmenen vuotta sitten ”Sisulan” Kuortaneelta. Siellä me pidämme laidunkarjaa, lampaita ja hevosia, sekä nautimme maaseudun rauhasta. No ei vaiskaan, nautimme kyllä maaseudun rauhasta, mutta eläimet antavat odotuttaa. Sisula tarjoaa mahdollisuuden rentoutua arjen kiireessä. Kolmennenkymmenen kilometrin siirtyminen antaa siihen mahdollisuuden – linnunlaulu, mustan kirkas taivas, kuu ja tähdet – ihminen voimaantuu luonnosta. Eikös sitä sanota, että elävä tuli, virtaava vesi ja leikkivä lapsi lumoavat. Luonto on ihmeellinen asia. Sitä kannattaa kunnioittaa.
Seinäjoen Sisu jatkaa vuonna 2022 Marjo Saranpään johdolla. Hänen vasemmalla puolellaan on Jari Hakala ja oikealla puolella Taija Luoma, perää vahtii Jarkko Tenkula. Lopputiimi koostuu muista hallituksen jäsenistä, sekä lajien vastuuvetäjistä ja valmentajista.
Vuosi 2022 on haastava, mutta mahdollisuuksien rajoissa täynnä mahdollisuuksia. Ainakin me uskomme vahvasti Sisun kasvavan ja voimistuvat entisestään. Me toimimme laajalla sektorilla, tarjoamme ihmisille mahdollisuuksia, tuemme, kannustamme ja liikutamme yksin ja yhdessä. Yhteisöllisyytemme korostuu vuosittain vietettävässä veteraanitoimijoiden joulunalus kokoontumisessa, jolloin muistelemme menneitä, nautimme toistemme seurasta ja hyvästä ruoasta. Me olemme perhe, jossa on hajua ja makua, sekä mielenkiintoinen historia. Sen kivijalan varaan olemme tulevaisuuttamme rakentaneet menneitä sukupolvia kunnioittaen. Se työ jatkuu nyt ja aina.
Sisulla ja syrämmellä
Liikunnallista uutta vuotta 2022
Seinäjoen Sisu ry:n hallituksen puolesta
Jarkko Tenkula