Flegmaattinen Sisu taipui

Liekö liian aikainen kotipeli myrkkyä Sisun futsalpojille kun Sundomista jo ennen kukonlaulua matkaan lähtenyt SFC käveli ylitse sunnuntaiaamuna Ritolahallissa lukemin 2-7 (1-1).

Kungliga Wasassa oli käynyt kato kun Sisu kohtasi joukkueen pari viikkoa sitten Vaasasssa ja osasyynä lienee Sundomin oman joukkueen perustaminen.  Joukkue vilisi ex-Kungligalaisia jotka olivatkin vastustajan sielu kun peli eteni.

Ensimmäinen puoliaika mentiin tasaisissa merkeissä maalien suhteen, kun tauolle poistuttiin lukemissa 1-1. Maalipaikkojen määrissä oli kuitenkin huimia eroja. SFC pyöritti näytttävästi ja piteli pääosin palloa sekä loi hyviä tilanteita  Sisun keskittyessä puolustamiseen ja voimattomaan hyökkäämiseen.

Toisella puoliajalla SFC-juna meni menojaan eikä sitä ollut pysäytettävissä. Sisu yritti tilanteessa 2-5 todenteolla nousua ja olikin siinä lähellä muutaman kerran mutta sekin yritys jäi syystä tai toisesta hiuskarvan varaan.

Edustuksella on nyt kaksi viikkoa aikaa miettiä mikä mättää ja koittaa saada peli uomiinsa. Toivotaan että tässä onnistutaan.