IFK:n konkarit ratkaisivat

Sisu kohtasi maanantaina VIFK YB:n Vaskiluodon hyväkuntoisella, tosin hivenen pehmoisella nurmella. Kotijoukkue oli numeroin 4-0 parempi. Tauolle mentiin 1-0 lukemissa.Sisu lähti otteluun kohtuullisen kova viikko takanaan, sillä harjoituksia ja otteluita oli siunaantunut viisi kahdeksaan päivään. Ottelu olikin nelosen otteluksi todella kovaliikkeinen ja hyvä. Molemmat joukkueet pyörittivät pelivälinettä ja prässäsivät ylhäältä kiinni. Sisun kompastuskiviksi muodostui konkarikolmikko Kloo, Kautonen ja Louke, jotka vastasivat kotijoukkueen kolmesta maalista. Tosin osittain rouva fortuunan avustuksella, sillä varsinkin ensimmäinen maali meni heppoisesti Sisun maaliin, kun maaliin palannut Jouni Pyylampi epäonnistui vastaantulossa ja potkaisi pallosta ohi ja kotijoukkue siirtyi helponlaisesti johtoon. Tämän jälkeen Sisu siirtyi kahden hyökkääjän voimin prässäämään ylhäältä ja kaksikk Tulisalo-Jaakonaho aiheuttivatkin pulmia paljon kotijoukkueen pelinrakentelulle ja avaukselle.

Sisulla oli erinomaisia maalintekotilanteita, mutta kotijoukkueen maalissa pelannut Magnus Erikson hoiti tonttinsa eleettömän varmasti. Sisun pelit jatkuvat torstaina linnanpuisto kentällä, jolloin vastaan asettuu sarjajohtaja Sundom IF.

Tilastot: 1-0 Louke, 2-0 Kautonen, 3-0 Berglund, 4-0 Kloo