Bulgarian Varna järjestää kolmannet CSIT:n maailman kisat. Edelliset pidettiin Tallinassa, jossa Sisusta oli etujoukko tutustumassa tapahtumiin. Nyt Varnaan ollaan lähdössä isommallakin porukalla. Alunperin kisat piti olla Brasiliassa elokuussa, mutta nyt ajankohta on 2.-9.6.2013.
Ohjelmassa on niin kilpa- kuin harrasteurheilua. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry osallistuu liitto- ja seurajoukkueilla kymmeneen lajiin. Pohjanmaalta osallistutaan painiin, joukkuevoimisteluun, karateen ja pöytätennikseen. Suunnitelmissa oli osallistua myös naisten pienkenttä/futsalturnaukseen yhdessä Brasililian, Bulgarian, Itävallan, Viron ja muutaman muun maan kanssa, joko seurajoukkueena tai sitten keräämällä ns. liittojoukkue. Pohjalasten kokonaisvahvuus tulee olemaan kolmenkymmenen hujakoilla. Matka tehdään Air Bulgarian yksityiskoneella.
Seinäjoen Sisusta osallistuu tapahtumaan kahdeksan henkilöä.