Seinäjoen Sisun jalkapallojaosto ja Markus ”Manku” Kujanpää pääsivät sopimukseen tavoitteista ja haasteista kaudelle 2009. ”Joukkue itse asettaa tavoitteensa tulevalle kaudelle, mutta pelin tavoitteena tulee aina olla voitto”; kommentoi valmentaja Kujanpää.Seinäjoen Sisun edustusjoukkue marssii tulevalla kaudella Markus ”Manku” Kujanpään komennuksessa. Tämä oli edellisviikolla sarjapaikkansa säilyttäneelle joukkueelle hyvä ratkaisu, kommentoivat seuran puiheenjohtaja Jarkko Tenkula ja jalkapallojaoston puheenjohtaja Mikael Luotola. Kujanpää oli molempien miehien listalla kärkinimien joukossa.
Markus Kujanpää on ammentanut jalkapalloilulliset perusasiat Lapuan Virkiän riveissä, johob Sisua edelliskaudella valmentanut Veli-Matti Latosaari siirtyi. ”Vellu” Latosaari tulee olemaan mukana Sisun joukkueen valmennuskaartissa tuutoroimassa ja ohjaamassa seuran valmennuksen kehittämistä ja tarpeen mukaan osana valmennusrengasta. Tiedä vaikka Vellu nähtäisiin kaudella punainen pelipaita yllään, tuumivat palloilun puuhamiehet yhteen ääneen. Kujanpää on esiintynyt mm. III-divisioonassa SeiTU:n riveissä. Viime vuosien aikana mies on nähty Ilmajoella ja Sisun ikämiesten keskikentän suvereeninä hallitsijana.
Kujanpää näkee Sisun vahvuutena pallollisen pelin laadun ja hänen tavoittena on edelleen jatkaa samalla tiellä kehittäen entisestään sen laatua. Kujanpää korostaa, että pallolisen pelin rinnalla tullaan näkemään tulevalla kaudella brittimäistä suoraviivaisuutta pelin jokaisella osa-alueella. Odotan paljon mielenkiintoisia otteluita ja ennenkaikkea kiihkeitä paikallispelejä TP-55:n ja Nurmon Pallon kanssa, tuumi Kujanpää.
Sisun edustusjoukkue kokoontuu tammikuun aikana kahdesti viikossa ja varsinainen harjoituskausi käynnistyy helmikuussa. Sisun taitoja mitataan toden teolla maaliskuun alussa pelattavassa TUL:n jalkapallocupissa. Turnaus pelataan Eerikkilässä.