Sisun edustusjoukkue teki kaksi perättäistä vierasreissua Pohjanmaan puolelle, saaden mukaansa kahdesta pelistä vain yhden pisteen, vaikka eväitä olisi ollut enempäänkin.
Ensin lauantaina 25.7. tuli tappio Sundomissa SIF/2:n vieraana, lukemin 2-1. Ensimmäinen puoliaika ottelusta oli hienoista SIF/2:n hallintaa, Sisun puolustusmuodon ollessa hieman hakusessa. Ote alkoi kuitenkin löytyä ja ensimmäisen puoliajan päätyttyä maalittomasti, päätettiin tauolla laittaa seuraava vaihde sisään. Se tuottikin tulosta heti ja hyökkäyksiä vyörytettiin SIF/2:n maalia kohti. Nico Herrera siirsi Sisun johtoon, mutta SIF/2 pääsi tämän kuittaamaan vain viiden minuutin kuluttua pallon pomppiessa ikävästi maalin edustalla. Peli tasaantui jälleen kunnes 83. minuutilla kokenut Andreas Björk siirsi Sundomin johtoon tarkalla sijoituksella. Sisu sai vielä pari maalintekotilannetta kun Herrera puski vain hieman ohi takatolpan ja Veikko Tusan vapaapotku heilutteli sivuverkkoa. Loppulukemat kuitenkin 2-1 joka oli tapahtumiin nähden varsin oikeutettu tulos.
SIF/2 – Sisu 2-1
Sisun kokoonpano: Miika Ruokamo, Ville Viita, Joni Willgrén (C), Mikael Luotola, Arttu Keskinen, Jouni Kortesniemi, Joonas Koivumäki, Jonny Lammassaari, Ossi Karhu, Veikko Tusa, Nicolas Herrera, Mohamad Omar, Thomas Harju
Maalintekijät:
48’ 0-1 Nicolas Herrera
Tiistaina 4.8. joukkue vieraili Gerbyssä Tervalaakson Teräksen eli tuttavallisemmin TeTen vieraana. Ottelu alkoi vahvalla Sisun prässillä TeTen puolustuksen sekoillessa alakerrassa urakalla. 13. peliminuutilla vahva vyörytys tuotti tulosta ja Ville Luomapuro siirsi Sisun johtoon komealla vapaapotkuosumalla. Myös TeTe alkoi saada juonen päästä kiinni ja sai luotuja muutamia tilanteita, mutta tolppaa lähemmäs kotijoukkue ei päässyt.
Ottelun loppupuolta kohti mentäessä oli Sisu luonut jo varmasti toistakymmentä maalintekotilannetta, mutta valitettavasti jälleen saatiin todeta niin usein kentän laidoilla kuultavan fraasin ”jos et itse tee, niin kaveri tekee”, pitävän paikkaansa. Näin ollen TeTe tasoitti ottelun sivuvapaapotkusta 85. peliminuutilla. Vielä tämän jälkeenkin Sisu-hyökkääjä Herrera tulitti vasurillaan, mutta TeTen maalivahti Kristian Kurkimäki torjui tämän hienosti. Lopputuloksena 1-1 ja pisteeseen oli Sisun tyytyminen.
TeTe – Sisu 1-1
Sisun kokoonpano: Miika Ruokamo, Joni Willgrén (C), Arttu Keskinen, Mikael Luotola, Hermanni Kivisaari, Joonas Koivumäki, Ville Luomapuro, Jukka Yli-Renko, Ossi Karhu, Tommy Fairchild, Nicolas Herrera, Miika Willgrén, Jouni Kortesniemi, Thomas Harju
Maalintekijät:
13’ 0-1 Ville Luomapuro
Sarjataulukon näyttäessä ylläolevaa, lähtee seuraavaksi Sisu lähtee toteuttamaan ryhtiliikettä, johon hyvät eväät antaa kolmen kotiottelun putki kolmena seuraavana tiistaina. Ensimmäisenä vastaan saapuu 11.8. Teuvan Pallo, 18.8. FC Päntäne ja vielä 25.8. Nurmon Pallo, sillä alunperin lauantaille 1.8. suunniteltu ottelu siirrettiin. Ottelumäärältään puolitetussa sarjassa on jäljellä vielä viisi ottelua, joista neljä pelataan Sisun tämän kauden kotikentällä Kyrkösjärven tekonurmella. Ottelut alkavat tiistaisin klo 20.00. Tervetuloa seuraaman otteluita kyrkkärin vallille!