Luja haastaa Sisun kotonaan maanantaina

On taas se aika vuodesta kun Laihian Luja haastaa Seinäjoen Sisun, tällä kertaa futsaltantereella. Laihia isännöi ottelua kotiareenallaan Laihian monitoimihallilla.

Kausi on pyörähtänyt hienosti käyntiin ja toista kierrosta pelataan parhaillaan. Sarjan piikkipaikkaa pitää Sisu kahdella voitolla. Sisua isännöivä Luja on aloittanut kauden yhdellä voitolla ja ja yhdellä tappiolla. Laihian miehet onnistuivat Sisun ohella kaatamaan Kungliga Wasan avauspelissään. Näinollen voisikin uumoilla tiukkaa peliä kuten yleensä on seurojen välillä ollut tapana.

Sisun kahden ensimmäisen pelin trendinä on ollut myöhäisherääminen josta vastustaja  ei ole vielä tähän mennessä päässyt pahemmin rokottamaan. Myös kovalla työllä hankittu muutaman maalin kaula on onnistuttu menettämään nyt molemmissa peleissä. Valmennusjohto onkin kuumeisesti miettinyt ratkaisua näihin kahteen murheenkryyniin ja toivookin että virheistä opitaan.

Pelaajarintamalla Sisun kokoonpanoon ei ole tulossa suuria muutoksia.  Jukka Ranta-Maunus on ollut kauden alun sairastuvalla vihuliaisen flunssan vuoksi. Täyttä varmuutta miehen pelikunnosta maanataiksi ei ole. Miehen ilmetyessä paikalle odotetaan hänen tuovan ryhtiä muuhunkin joukkueeseen niin teoillaan kuin käskytyksellään kentän pohjalta.

Luja on vastustajana vaarallinen ja armoton mikäli sille annetaan liikaa tilaa eikä aliarvioinnille ole minkäänlaista paikkaa. Omalla pelillä ja kurinalaisuudella Sisu lähtee Lujan kaatoon luottavaisin mielin.