Maalirikas ottelu Vähäkyrössä!

Sisu teki maalirikkaan vierailun VäVin vieraaksi latoen kotijoukkueen verkkoon pallon neljästi tuplaten samalla vuoden maalisaldon, mutta se ei riittänyt, sillä avoijmien ovien pelissä kotijoukkue pöllytti verkkoa viidesti. Näin VäVi nappasi tärkeät pisteet 5-4 voitolla. Tauolla kotijoukkue johti 4-2 lukemin.Ottelu sai Sisun kannalta todella surkean alun, ehkä surkeimman, mitä on koskaan aikaisemmin koettu, sillä peliväline poimittiin verkosta ensimmäisen vartin aikana kolmasti omien toilailujen, virheiden ja velttoilun ansiosta. Pelikellon näyttäessä 3 minuuttia sai kotijoukkue heiton hyökkäysalueelta ja keskeltä Sisun hölmistyneen puolustuksen Samuli Määttälä upotti pallon maaliin. Kotijoukkueen toinen maali syntyi ”helposti”, sillä kaukoveto kolmestakympistä yllätti Sisun maalivahdin totaalisesti. Toki Adidaksen pallon tarjoilemat leijaominaisuudet antoivat maalivahdeille kummassakin päässä oman lisukkeensa torjuntatyöskentelylle. 3-0 lukemat syntyivät pitkän keskityksen pohjalta, kun Mikael Furu puski lähes nollakulmasta pallon verkkoon. Pienellä puhumisella ja kommunikoinnilla oli Mika Seppelvirta hoitanut pelivälineen pois, mutta kentällä oli hiljaista kuin huopatossutehteessa.

Puheensorinaan saatiin muutos, kun Sisu kavensi pelin 3-1 tilanteeksi Pekka Palohuhdan keskittäessä pallon takatolpalle siirsi Juha Jaakonaho pallon vastustamattomasti verkon perukoille. Tästä alkoi kotijoukueen uskomattoman lapsellinen selittely tuomarille ja kanssapelaajille. Kotijoukkueen valmentaja Harri Katajamäki joutuikin antamaan kurinpalautusta pelaajilleen kohtuu kovalla aanellä erätauolla. Sisu onnistui kaventamaan 3-2 tilanteeksi Niko Seppelvirran toimesta, mutta erotuomari Jouko Hautala tuomitsi päälle rynnänneen maalivahti Sami Sassin syyttömäksi ja Seppelvirran syylliseksi pallontavoittelutilanteessa ja hylkäsi osuman. Kylmä suihku tuli Sisun niskaan välittömästi, sillä Sami Peltomäki laittoi kakkospallon sisälle. Sisun ansaittu kavennus 4-2 tuli 35 peliminuutin kohdalla, kun Tommi Harju keskitti oikelta ja Mikael Luotola siirsi pallon maalia kohti. Pallo otti kimmokkeen omasta pelaajasta ja meni maaliin.

Toinen puoliaika alkoi rauhallisemmin, kotijoukkueen väsyneet miehet rikkoivat ja Sisulaiset hakivat kavennusta. Muutaman yrityksen jälkeen 52 peliminuutilla Pekka Palohuhdan kaukaus painui vastustamattomasti kotijoukkueen maalin takanurkkaan. Sisu haki kovasti tasoitusta, mutta pitkän pallon päätteeksi väkivahva ja väsynyt Samuli Määttälä ratkaisi ottelun 65 peliminuutilla murtautuen väkisin läpi Sisun puolustuksen keskeltä. Sisu haki tasoitusta ja kavennusta, mutta palkkio tuli vasta 90 peliminuutilla Tommi Harjun keskittäessä ja Joni Willgrenin siirtäessä pallo verkon perukoille takatolpalta. Ottelu sai sinetin ja kotijoukkue ansaitsemattomasti 5-4 voiton.

Sisulaisittain hyvää pelissä oli maalisaldon tuplaaminen ja loppuunasti pelaaminen. Maalit syntyivät yksinkertaisten tilanteiden päätteeksi, joita on harjoiteltu viimeaikoina. Toistot tuovat tulosta, tuumi valmentaja ottelun jälkeen.