Oksanen vuoden pelaaja

Seinäjoen Sisu päätti jalkapallokauden 2008 Seinäjoki -salissa. Vuoden miespelaajana palkittiin Pasi oksanen, joka vuodeksi haltuunsa Eino Kiurun perikunnan lahjoittaman jalkapallopatsaan. Vuoden juniorina palkittiin Pekka Jaskari ja tyttöpelaajana Maria Saarijärvi. Vuoden nappulapelaajana palkittiin Jussi Haapala ja maalivahtina hyviä otteita esittänyt Pinja Ristolainen.Jalkapallokausi 2008 oli vaihteleva. Edustusjoukkueen loistavasti alkanut kausi, kevätkierroksen jälkeen 3. sija muuttui syyskierroksen 11. sijaan. Junioripuolella niin poikien kuin tyttöjen C-juniorijoukkueet menivät ison loikan eteenpäin niin joukkueena kuin yksilöinä. Pertti Hallasuon ja Mika Keltamäen valmentamat tyttöjoukkueet paransivat otteitaan kauden aikana kehittyen ehjäksi kokonaisuudeksi kauden päätteeksi.

Erityisen ihailtavaa oli niin tyttöjen, mutta eritoten poikien nappulajoukkueiden toiminta Paul Fairchildin, Jukka Hotokan, Antti Niemistön ja Vesa Laakson johdolla. Nämä pikku Ronaldot ja Robinhot kirmasivat säällä kuin säällä ja olivat aina peli päällä. Tyttöjen pallokoulu toimintaa käynnisteltiin loppukaudesta, jotta eväät uuteen kauteen 2009 olisivat lähtökohdaltaan hyvät. vanhempien tyttöpelaajien toimiessa valmentajina ja ohjaajina oli tulos erinomaista.

Seinäjoen Sisu valittiinkin mukaan SPL:n tyttö- ja naistoimijoiden kehityshankkeeseen tuleville vuosille tavoitteena saada rekrytoitua naistoimijoita jalkapallon kaikille toimintatasoille ja tyttöjen pallokoulujen käynnistämiseen.

Päättäjäisissä kaikki pikku ja vähän isommatkin pelurit palkittiin. Edustusjoukkueesta palkittiin Antti Peuralan muistopalkinnolla maalipörssin voittanut Pekka Palohuhta, tsempparina palkittu Vesa-Matti Tulisalo ja harjoittelijana Henri-Matias Latosaari.

C-pojista palkittiin Pekka Jaskari, Matias Hallasuo, Niko Kankaanpää ja Aleksi Lehtimäki, sekä tytöistä Julia Kallinki, Essi Haapaniemi ja Maria Saarijärvi. Lisäksi kaikki C-tytöt saivat hopeinen pallo -riipuksen loistavasta syyskierroksen tuomasta tuloksesta, sarjavoitosta.