Onko nyt aika yhdistyä…

Seinäjoella on vellonut keskustelu kaikkien juniorityötä tekevien jalkapalloseurojen toimintojen yhdistämisestä. Tätä keskustelua käydään aika ajoin milloin kenenkin intressien pohjalta. Keskiviikkona ilmestyneessä allsport -sanomissa TP-Seinäjoen hallituksen jäsen Visa Vihanta tuo asian seikkaperäisesti esille. Asia on harkinnanarvoista ja toteuttamiskelpoista vasta sitten, kun neuvottelupöydässä istuvat kaikki seurat, kaikki päättävät elimet, joita asia koskettaa. Tällä hetkellä annetaan ymmärtää, että asia on päätetty ja siunattu. Seinäjoen Sisu ry:n hallitus tai sen jalkapallojaosto, joka seurassamme asiaa käsittelee ei ole saanut yhtään virallista yhteydenottoa asian tiimoilta eli seuramme ei ole ollut mukana yhdessäkään asiaa koskevassa yhteispalaverissa, ei virallisesti, ei kuokkavieraana. Seinäjoen Sisu on valmis keskustelemaan ja kehittämään paikallista jalkapalloseuratoimintaa yhdessä kaikkien sopimien pelisääntöjen mukaisesti. Tähän on ilmeisesti kuitenkin vielä matkaa, kun sen virallisen pyynnönkin esittäminen tuottaa suurta tuskaa. Seinäjoen Sisun jalkapallojaoston puheenjohtajana on Mikael Luotola ja varapuheenjohtajana on Mika Keltamäki. Heidän yhteystiedot löytyvät sivuilta. Itse olen kuullut erilaisiakin näkemyksiä asian tiimoilta, mitä allsport -sanomissa esitettiin. Maailma on musta-valkoinen, mikäli sen niin markkinoidaan ja 1+1 ei ole aina kolme; se voi olla jopa joskus puolitoista.

V.U.S. Seinäjoen Sisu ry:n
puheenjohtaja
Jarkko Tenkula