OTTELUENNAKKO: Sisu-Kanu

Futsalin 2-divisioonassa tulevana sunnuntaina kohtaavat Sisu ja Kanu toistamiseen tällä kaudella, tällä kertaa Sisun isännöimässä ottelussa. Sisu lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, voittaen kauden ensimmäisen kohtaamisen vakuuttavalla esityksellä puhtaasti lukemin 0-7 Kauhavalla.

Mikään ”helppo nakki” Kanu ei kuitenkaan tule olemaan, siitä hyvänä osoituksena on mm. heidän viimeisin ottelunsa, myös Sisun tiukille laittaneen Lujan kanssa pelattu ottelu, joka päättyi niukkaan, ainoastaan maalin voittoon Laihialaisten hyväksi. Viime vuosina joukkueiden kohtaamiset ovat olleet aina todella tasaväkisiä, viimeisintä kohtaamista lukuun ottamatta.

Molemmat joukkueet saavat valmistautua otteluun lähes paineitta, sillä Sisu on menettänyt jo realistiset mahdollisuutensa sarjanousua ajatellen ja SFC:n luovuttua sarjasta kauden alla, sarjasta tuskin putoaa tänä vuonna yhtäkään joukkuetta kolmoseen, joten Kanukin saanee valmistautua otteluun levollisin mielin. Nämä asiat tuskin kuitenkaan vaikuttavat ottelun tasoon tai pelaajien asenteisiin, sillä pelataanhan jokainen ottelu taistelusta kunnian nimeen ja vuosittaisten kiistakumppanien nujertamisesta.