Sisu voittoon avauksessa

07052023 Sisu – SuSi 4-0 (3-0)

17 Kukila 1-0 19 Kuivalainen 2-0 29 Ruokamo Ma 3-0 58 Khuphe 4-0

Seinäjoen Sisu avasi voitokkaasti vitosen sarjakauden kaatamalla Suvilahden Sisun lukemin 4-0. Ottelun voittajasta ei ollut epäselvää ottelun missään vaiheessa, sillä niin suvereenisti punapaidat ottelua veivät.

Sisu liikutti palloa monipuolisesti laajalla rintamalla luoden tilanteita vastustajan maalille. Ensimmäisellä jaksolla viimeistely oli hyvää ja maalitilanteet olivat vaarallisia. Toisella puoliajalla joukkue syyllistyi ylimielisyyteen ja viimeistely oli sen mukaista. Paikkoja luotiin, mutta ne olivat väkinäisiä ja viimeistelyä vaivasi huolimattomuus. Tiukoissa peleissä tällainen leväperäisyys voi kostautua, tuumittiin makkarakojun parlamentissä. Ensimmäisen jakson peliä pidettiin erittäin viihdyttävänä ja hyvänä samaisen porukan keskustelussa.

Seuraavaksi Sisu kohtaa Malax IF:n vieraissa. Tällä viikolla ratkeaa myös punapaitojen kohtalo Roots cupin osalta. Pidetään peukkuja, että joukkue selviytyy kisaan ja saa arvonnassa kotiottelun.

Vitosen sarja-avaus sunnuntaina

Seinäjoen Sisun edustusjoukkue avaa sarjakautensa sunnuntaina 7.5. klo 19:00 Joupiskan jalkapallonurmella. Avauksessa vastaan asettuu Suvilahden Sisu, joka avasi sarjakauden jo viikolla tasaamalla Malax IF:n kanssa pisteet kiikarituloksella. Avausmaalin jahti on siis päällä molemmilla seuroilla.

Sisun joukkue lähtee sarjakauteen hyvin valmistautuneena, vaikka tämän viikon ottelut ovat vaikeuttaneetkin valmistelua tähän otteluun. Myöhäinen kevät on aiheuttanut Sisun joukkueille haasteita harjoittelun suhteen, sillä junioreiden pelit vievät osansa kevään vuoroista.

Ottelut kauteen valmistautuessa ovat sujuneet erinomaisesti. Kirsikkana kaakun päällä Suomen cupin hyvä taistelu kakkosessa pelaavaa VIFK:ta vastaan viime viikolla.

Tervetuloa seuraamaan mielenkiintoista sarjakauden avausta ja nauttimaan Seinäjoen parhaista grillimakkaroista, sekä kuumasta kahvista.

Vappuviikon ottelut

Perinteinen jalkapallokauden aloitus ajoittui joko Vappuun tai äitienpäivään. Ei tarvinnut pitää kahden viikon ottelutaukoa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Katsomossa tarkeni ja Itikan käriste maistui. Maakatsomossa oli tunnelmaa.

Sisu avaa sarjakautensa vitosessa tavoitteenaan nousu sarjaporrasta ylöspäin. Seurassa ja kylillä pidetään mahdollisena ja jopa toivottavana joukkueen marssivan kolmoseen muutaman vuoden tauon jälkeen. No sinne on matkaa ja se vaatii työtä ja aikaa.

Sarjakausi alkaa Sisujen keskinäisellä kohtaamisella, kun Suvilahden Sisu Vaasasta suuntaa kohti Joupiskan viheriötä sunnuntaina 7.5. klo 19:00 alkavaan otteluun. Yleisö on lämpimästi tervetullut nauttimaan jalkapalloviihteestä punapaitojen tarjoilemana.

Ainakin kerran vuodessa Sisu-Pallo kaivaa pelipaidat esiin kun keväinen TUL:n jalkapallocup käynnistyy. Tällä kertaa heti Vapun jälkeisenä päivänä Liuhtarin uudella jalkapallonurmella kohtaavat Lapuan Ponnistus ja Sisu-Pallo. Ottelu käynnistyy 17:30. Tervetuloa!

Sisu putosi taistellen – VIFK neljännelle kierrokselle

Suomen Cup
3. kierros
Seinäjoen Sisu – Vaasan IFK 0-2 (0-2) mt. 28 0-1 Hammar 30 0-2 Kiuru

Seinäjoen Sisu lähti Suomen cupin kolmannelle kierrokselle mielessään pieni yllätys. Kakkosta pelaava VIFK oli selkeä ennakkosuosikki otteluun ja hallitsikin ottelua, mutta pääasiallisesti näennäisesti.

Ottelua alkoi verkkaisella pallonsiirtelyllä sinipaitojen toimesta. Sisu peitti ja yritti riistojen että suunnankääntöjen kautta päästä iskemään. Joukkue pääsikin hyvin vierailijoiden kenttäpuoliskolle, mutta ratkaisevien maalintekopaikkoihin johtavien syöttöjen puute oli punapaidoille yli pääsemätön este. Noin puolen tunnin kohdalla vierailijat saivat painettua peliä kotijoukkueen päätyyn. Pallo saatiin rimaan, mutta Sisu puolustus kesti, kunnes Hammar pääsi yllättämään kotijoukkueen hyvin pelanneen maalivahti Ruokamon tarkalla laukauksella. Sisun ajatukset harhailivat vielä edellisessä maalissa, kun Kiuru sijoitti paristakympistä metristä pallon uudelleen takaylänurkkaan. Parhaimpina hetkinä Ruokamo olisi saattanut pallot napsia kiinnikin, mutta vetojen yllätyksellisyys koitui punapaitojen kohtaloksi.

Aika ajoin Sisukin pääsi hyökkäys alueelle, mutta viimeinen terävyys ja todellisten maalipaikkojen hyödyntäminen kaatui hätäilyyn ja ajan puutteeseen. Ville Luomapuro totesikin osuvasti, että olihan se sellaista pallon perässä juoksemista. No totta tosiaan kakkosen ja vitosen ero pitäisi olla selvempi. Lupaako tämä sitten Sisulle hyvää vai VIFK:lle haasteita. Se nähdään kun sarjapelit käynnistuvät.

Seinäjoen Sisu aloittaa sarjakautensa sunnuntaina 7.5. klo 19:00 Joupiskan jalkapallonurmella. Otteluun on vapaa pääsy, kun Sisut Seinäjoelta ja Suvilahdesta ottavat yhteen.

Kolmannen kierroksen kruunulogojen välinen taistelu

Suomen cup – Daavid ja Goljat, joita yhdistävät kruunulogot ja perinteet. Luvassa on todellinen trilleri, jossa vierailijat VIFK (II-div.) saa vastaansa todella nälkäisen punapaitalauman, joka odottaa tilaisuutta päästä vastustajansa kimppuun. Ei sääliä, ei armoa – luvassa valtava määrä tuskaa, nautinnollista tuskaa, jossa ei kilometrejä ja kontakteja säästellä.

Seinäjoen Sisu on selviytynyt kahdella murskavoitolla cupin kolmannelle kierrokselle, sillä matkalla ovat kaatuneet IK 6-1 ja Komu 5-1. Sisu on valmistautunut otteluun määrätietoisesti haastamalla itseään kovempia joukkueita. Viikko sitten tylyn kohtalon koki SJK-junioreiden edustus, joka hävisi punapaidoille 2-1 lukemin. SJK-juniorit pudottivat kolmosen FC Kiiston cupin edellisellä kierroksella.

Luvassa on siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tiedä tuota jos vaikka kaffia ja makkaraakin saataisiin tarjolle. Tästä on hyvä jatkaa….

Valmentajat koulutuksessa

Sisun junnukoutsit Ossi Karhu, Ville Jalava, Ari Mäkelä ja Jarkko Tenkula täydensivät osaamistaan Jari Risikon pitämällä ikäkausikoulutuksella. Ohjelmassa oli 10 – 11 vuotiaiden nuorten pelureiden ohjaamista ja treenien suunnittelua.

Koulutus sisälsi niin teoriaa kuin käytänteitä, mutta ennen kaikkea vertaistuen jakamista ja verkostoitumista. Koulutuksen malliryhmänä olivat Sisun 2011-12 syntyneiden joukkueen pelaajat.

Koulutuksen päätös osio pidetään Kauhavalla 12.2. Tällöin perehdymme mm. maalivahtien ohjaamiseen.

Veteraanien jouluruokailu

Yksi Seinäjoen Sisun perinteisistä menoista on Sisu veteraanien jouluruokailu. Tapahtumalla on jo yli kymmenen vuoden perinteet. Jouluruokailua vietetään tiistaina 13.12. klo 14:00 – 17:00 Seinäjoen ty:n kerhohuoneella.

Kukas nyt sitten on sellainen Sisu veteraani. Alunalkaen pikkujouluun kutsuttiin eläkkeelle jääneitä urheilijoita ja seurajohtoa. Tänä päivänä voidaan puhua jopa kolmannen sukupolven Sisu -veteraaneista eri lajien kohdalla. Monelta löytyy taustaa jalkapallosta, painista, voimailusta ja mailapeleistä.

Uskomme vahvasti, että Sisulaisuus on ja pysyy, jollain tavalla luissa, ytimessä ja sydämessä. Tämä on meidän tapamme ollut muistaa ja kokoontua kerta vuodessa muistelemaan niitä ”vanhoja hyviä aikoja”, mutta myös päivittämään tämän päivän tiedot seuratoiminnasta.

Jos jostain syystä et ole kutsua saanut, niin otappa yhteyttä Jarkko Tenkula044-3555919 ja tarkistellaan postinkulkua ja osoitteita.

 

Pöytätenniksen sarjakausi käyntiin

Sisun pöytätennisjoukkueet aloittivat sarjakautensa marras-joulukuun molemmin puolin. Sisun joukkueet pelaavat III-divisioonassa ja IV-divisioonassa. Joukkueet sarjoihin tulevat laajasti Pohjanmaan alueelta aina Ylivieskasta asti.

Kolmosen sarja kausi avattiin Perä-Seinäjoella marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Sisun joukkueen saaliiksi tuli voitto Kurikan Visasta 5-2 lukemin. Kaksi tiukkaa 3-4 tappiota YPTS/2:lle ja HäKi:lle. KoKu ja PT-75/4 otto 5-2 voitot punanutuista ja paikallispeli päättyi PeTon voittoon puhtaasti 5-0. Sarjanousija Sisu voi olla tyytyväinen kauden aloitukseen.

Nelosen sarjakausi käynnistyy joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna. Siitä tarkemmin tietoa, kun sinne asti päästään

Sisun pelaajien saldot:
Heikki Aittasalo 5 voittoa ja 5 tappiota
Mariusz Cygan 5 voittoa ja 9 tappiota
Lars Edberg 2 voittoa ja 8 tappiota
Tuomas Kallinki 7 tappiota

Linkki sptl:n sivulle.

Markus Ruokamo ja Timi Pohjus Kiurun patsaiden haltijoiksi

Seinäjoen Sisun vuoden pelaaja ja vuoden juniori saavat haltuunsa Eino Kiurun -perikunnan lahjoittamat jalkapalloilijapatsaat vuodelta 1966. Edustusjoukkueen Markus Ruokamo ja P-12 joukkueen Timi Pohjus saivat patsaat haltuunsa.

Seinäjoen nuorisokeskus täyttyi ääriään myöden, kun sisulaiset juhlivat jalkapallokautta 2022. Tunnelma oli katossa ja pöydät notkuivat palkinnoista ja herkuista. Jalkapallokauden päätösjuhlassa jaoston puheenjohtaja Annemari Keltamäki hehkutti hyvin sujunutta kautta kiittäen perheitä, pelaajia ja yhteistyökumppaneita.

Vuoden nappulapelaajana palkittiin P-8 joukkueen Topi Mastosalo. Vuoden ikämiespelaajana Marko Leppäkoski ja maalivahtina Lemmy Hietanen. Hän sai myös LETE -palkinnon toistamiseen. Vuoden sisulainen perhe on Elina ja Erkki Tulisalo. Edustusjoukkueen ja kakkosjoukkueen palkinnot menivät Thomas Harjulle ja Aleksi Honkoselle.

Jalkapallopolku on moninainen. Sisu muisti pallokoulun nuoria apuvalmentajia Johannes Haukkalaa ja Jesse Tenkulaa, sekä pelinohjaajana kunnostautunutta Matias Toivolaa.

P-14/13:
Aleksi Nyberg
Reh ”Pele” Pleh
Benjamin Lehto
Musa Muhammed Nur

P-12:

P-9:
Manu Aromäki
Tauno Pohjasniemi
Lauri Kilpeläinen

P-8:
Kalle Mastosalo
Luukas Salokas
Eemeli Perämäki

P-7:
Toivo Kilpeläinen
Kerkko Hellanmaa
Leevi Perämäki

 

Kauden päätösjuhla 9.11.2022

Seinäjoen Sisun jalkapallokauden päätösjuhlaa vietetään keskiviikkona 9.11. klo 18:30 nuorisokeskuksessa os. Puskantie 3. Tarjoilu alkaa klo 17:30.

Seinäjoen Sisu toivottaa kaikki jalkapalloilijat perheineen tervetulleeksi kauden 2022 päätöstilaisuuteen. Tilaisuudessa palkitaan kaikki pelaajat pytyillä.