Seinäjoen Sisun pallokoulussa on vauhdikas ja leikkisä meno päällä. Muutaman vuoden tauon jälkeen pitkän linjan sisulainen Jarkko Tenkula astui veturin saappaisiin ja huolehtii siitä, että pikku sisulaisilla riittää liikettä torstaisin Elisa monitoimihallilla klo 17:30 – 18:30.
”Näin kahden kerran perusteella voi vaan todeta, että tämä on sikahauskaa hommaa”, kertoo Tenkula. ”Intensiivistä ja kehittävää, sekä niin meille kaikille lapsen mielisille rentouttavaa”, Tenkula jatkaa. Pallokoulun kahden kerran sisällöissä on ollut erilaisia leikkejä ja kisailuja, pallon hallinta ja perustaitojen opettelua sekä tietenkin peliä. Ja se loppu huuto ”SISU” kajahtaa komiasti hallin katoon. Eilisellä kerralla mukana oli myös kolme tyttöä, joten siitä innostuneena Tenkula alkoikin heti suunnittelemaan tyttöjoukkueen perustamista pallokoulun kylkeen 2011 ja nuoremmille tytöille. ”Vähän niinkuin ympyrä sulkeutuisi”, Tenkula muistelee. Hän on aikoinaan valmentanut seuran ensimmäistä tyttöjoukkuetta, joka etenikin futsalissa T-18 sarjassa aina SM-finaaleihin jääden neljänneksi. Taitaa olla yhä paras tyttöfutiksen saavutus tässä kirkonkylässä. Voin toki olla väärässä, aika kuultaa muistot, jatkaa Tenkula.
Pallokoulu on tarkoitettu 2013 ja 2014 syntyneille tytöille ja pojille. Porukat harjoittelee yhdessä ja erikseen toinen toistaan haastaen. Pallokouluun ovat kaikki tervetulleita mukaan! Pienemmille pallokoululaisille (2015) toiminta käynnistyy tammikuussa.