Ristolaiselle toinen nollapeli

Sisun B-tytöt jatkoivat hyviä esityksiään II-divisioonassa kaatamalla ensin VIFK/3 1-0 ja pelaamalla tasan 0-0 I-JBK:n vieraissa sunnuntai-iltana. Muistoihin oli jäänyt viime kevään 5-0 murskatappio.Vaasa IFK ottelu käytiin kivistön pienellä kentällä, joka tuotti molemmille tekonurmeen tottuneille joukkueille ongelmia. Lisäksi kentän pieni koko oli haaste joukkueille. Joukkueet pelasivat tasaisesti ja molemmilla oli omat tekopaikkansa, mutta molempien joukkueiden maalivahdit esittivät isoa roolia poimiessaan palloja varmuudella kiinni. Sisun voittomaali syntyi hienon kuvion päätteeksi vasemmalta laidalta, kun Essi Haapaniemi ajeli pitkin päätyä keskittäen pallon maalille. Hanne Kohtakangas ryntäsi voimalla esiin ja siirsi pelivälineen vastustamattomasti verkon perille. Ottelun yliajalla IFK sai vielä vaarallisen kulman, mutta Pinja syöksyi pallon eteen kuin muuri ja takasi tällä tärkeällä torjunnalla voiton kotijoukkueelle.

I-JBK ottelu oli rästiin jäänyt ensimmäisen kierroksen koitos, joka siirrettiin cupin ottelun alta pois. Toinen kyläily Vaasaan; eikä taaskaan vessoja, ei koppeja, ei vettä; tätäkö on nykyään Vaasalainen palloilukulttuuri? Kenttä oli toki erinomainen, mutta kyllä ”aikuisille” pelaajille tulisi taata edes alkeelliset peseytymismahdollisuudet!

Itse ottelu oli tasainen. I-JBK pyöritteli palloa keskialueella ja Sisun tytöt peittivät tilanteiden syntyä ja iskivät vastaiskuilla. Kotijoukkue pakotettiin laukomaan kaukaa ja Pinja hoiteli maalissaan marjat pois. Parhaimmat maalintekopaikat siunaantuyivat ehdottomasti vierailijoille, kun Julia Kallinki vapautettiin läpiajoon parinkymmenen minuutin kohdalla. Kotijoukkueen maalivahti heittäytyi oikeaaikaisesti pallon eteen ja veti pitemmän korren. Toisella jaksolla Maria Saarijärvi murtautui keskialueelta läpi, mutta laukoi 16 metristä pallon hivenen yli maalin.

Joukkueet kohtaavat uudelleen torstaina tekonurmella klo 19.45.