Sisun harjoitusottelut saavat jatkoa kun se saa vastaansa Ponnistuksen Lapualta. Joukkueet kohtaavat tällä kaudella nyt toistamiseen. Ensimmäisen kohtaamisen hoiti edukseen Ponnistus röyhkein lukemin 1-5, joten vaikka onkin kyse harjoitusotteluista, on Sisu tietynlaisen näytön paikan edessä. Ensimmäisessä kohtaamisessa Sisu pelasi tasan 11 miehellä. Vaikkakin pääsiäisen välitön läheisyys verottaneekin molemmilta joukkueilta muutamia pelimiehiä, toivottavasti kumpikin saa kasaan iskukykyisen ryhmän. Sisulle ottelu toimii kenraaliharjoituksena ensi viikon torstain Suomen Cupin otteluun Fc Korsholmaa vastaan.
Ponnistuksen riveissä pelaa myös keskuspuolustaja Jukka Ranta-Maunus, joka siirtyi viime kauden loppupuolella Sisusta Virkiän kautta Ponnistukseen muutettuaan Lapualle. Jukka kohtaa nyt ensimmäistä kertaa edellisen, pitkäaikaisen joukkueensa.
Tervetuloa Wallsporttiin torstaina 9.4. klo.20.30 seuraamaan eteläpohojalaasta jalakapalloa!