Sisu-VäVi 0-4

Sisu ei saanut peliään kulkemaan Helatorstain sateisessa ja rakeisessa illassa tekonurmella. Numerot ovat toki tylyt verrattuna ottelutapahtumiin. Sitä tosiasiaa se ei kuitenkaan poista, että VäVi oli ottelussa, etenkin viimeistelyssä parempi ja ansaitsi näin voiton. Sisullakin oli ottelussa erinomaisia paikkoja avata kauden maalitili, mutta ei ollut edes ”Rouva Fortuuna” punanuttujen apuna.

Ottelun ensimmäinen puoliaika pelattiin ajoittain kovaksikin yltyneessä vesisateessa ja tätä kunh edelsi ottelun ”lämmittely”(pikemminkin jäädytys) vaiheen kaatosade (satoi kirjaimellisesti MAAHAN ASTI), oli lähtökohta otteluun se, että pallo pomppi levottomasti joukkueelta toiselle, eikä kunpikaan meinannut oikein saada valmista aikaiseksi. Ottelun avausmaali syntyi Sisun hyökkäyspään kulmatilanteen jälkeen vastaiskusta, kun pallo menetettiin keskialueella vastustajalle, joka avasi nopeasti pystyyn VäVin vahvalle hyökkääjälle, joka siirsi pallon onnekkaasti maaliin Sisun puolustajan jalasta suuntaa muuttaen. 0-2 puoliaikalukemat syntyi niinikään vastahyökkäyksestä kun pallo pelattiin nopeasti pystyyn VäVin hyökkääjälle, joka ohitti varmasti jalan vierestä maalivahti Uosukaisen.

Toiselle puoliajalle sade lakkasi ja alkoi tuntua siltä, että käsissä on jopa tuntoa ja verenkiertokin toimii. VäVin 0-3 maalista vastasi 0-1 maalin viimeistellyt kaveri, joka tinttasi sydämensä kyllyydestä n.20 metristä kääntölaukauksen, joka upposi vastustamattomasti Sisun ylänurkkaan. Vaikka kyseinen pelaaja onkin taitava pelimies, kyllä tällaisia maaleja ei nähdä edes ”kerran kesässä”. Mikäli et ole vielä käynyt jättämässä lottokuponkia kioskille, niin suosittelen lämpimästi. No ”vitsi, vitsi” …tämähän on sitä kuuluisaa häviäjän selittelyä. 😉 0-4 syntyi epäselvän tilanteen päätteksi, kun Sisun Janne Keskitalo makasi keskikentällä loukkaantuneena ja kun lähes kaikki kentällä olijat odottivat hyvään Fair Play henkeen kuuluen pallon laittamista yli sivurajan, liekö VäVin ko. pelaajat huomanneet tilannetta, mutta antoikin pelin jatkua ja pallo pelattiin maaliin ohi hölmistyneen maalivahti Uosukaisen.

Sisun vaarallisimmat maalipaikat siunaantuivat Sisun kärjessä kärkkäästi vääntäneelle Vesa-Matti Tulisalolle, erinomaiseen puskupaikkaan ensimmäisellä jaksolla päässeelle Tommi Harjulle sekä toisella puoliajalla kärkeen siirtyneelle Niko Seppelvirralle. Sisun parhaimmistoon kuului myös oikeassa laidassa viilettänyt Juha Jaakonaho, jonka vikkelyys oli monasti koitua VäVin kohtaloksi. Sisun pirtein vaihtomies ottelussa oli Tuomas Takala, joka toi kentälle ehdottomasti lisää pallollista varmuutta ja tarkkoja syöttöjä.

Harmillisinta ottelussa oli se, että Sisua muutoinkin ravisteleva loukkaantuneiden lista sai lisää nimiä peräänsä. Nyt vuorossa olivat Sisun keskuspuolustuksen sielu Antti Peltonen (Ei siis sama Peltonen, kuin Virkiän maalilla… ;), joka sai kovan puujalan reiteensä ja Tuomas Takala (Ei siis sama mies, kuin Sportin ykkössentteri), jonka olkapää meni sijoiltaan ottelun tuoksinnassa, mutta valmentaja Kujanpään avustamana, saatiin takaisin paikoilleen. Tuopin pelit ovat kuulemani mukaan muutamaksi viikoksi pelattu, mutta Peltsin jalan kuntoutumista voimme vain toivoa ensi viikon ABC -peliin.

Sisu kohtaa seuraavaksi Vaasassa ensi viikon keskiviikkona ABC:n.