Sisulle ansaittu voitto

Sisu kohtasi tärkeässä ottelussa VäVin Joupiskan valaistulla kentällä äänekkään ja mukavan runsaslukuisen yleisön keskellä pitäen pisteet 1-0 voitolla. Sisun maalintekijänä kunnostautui Pekka Palohuhta.Sisun kärki ja keskikenttäpelaajat viettivät hurlumhei perjantaita Joupiskalla VäVin ja itsensä kustannuksella. Sisun pelaajille tarjoutui ensi jaksolla lähes kymmenkunta hyvää maalipaikkaa, joista ei kuitenkaan onnistuttu viimeistelemään johto osumaa. Eniten sydämen tykytystä aiheutti VäVin läpiajo kesken Sisun kovan rynnistyksen.

Vapauttava maali syntyi vapaapotkusta seitsemänkymmenen peliminuutin kohdalla. kun Henri Latosaari keskitti vaparin maalille, johon ylimmäksi nousi Pekka Palohuhta niitaten pallon maan kautta maaliin. Tällä maalilla Sisu paranteli asemiaan huomattavasti, kun otteluita on vielä neljä jäljellä.
Sarjan piikkipaikka vaihtui, kun sarjaa koko kauden johtanut VIFK YB hävisi Karhulle murskalukemin. Häntäpään paikkakin vaihtui, kun Kaskö IK otti pisteet Malax IF:ltä.