Sisulle avauspisteet

Sisun naiset avasivat nelosen Kaitsorin kentällä Norvalla II:n vieraana. Sisu vei pisteet kotiinsa 6-0 (5-0) lukemin. Sisun maalintekijät Jenni Taittonen 2, Hanne Kohtakangas 2, Krista Välimäki ja Hanna Makkonen kertaalleen.Ottelun alkuvihellyksestä lähtien ei ollut epäselvää pelin kulusta. Sisun naiset nauttivat pelaamisesta ja laittoivat palloa liikkeelle ja tossun tossun viereen. Ensimmäinen iskun paikka oli ensimmäisellä minuutilla, kun Hanne Kohtakangas keskitti pallon oikealta, mutta Jenni Taittosen ruuti oli vielä märkää. Pari minuuttia myöhemmin onnistui Jenni Taittonen erinomaisesti takakulmalaukauksessaan, joka painui vastustamattomasti yli maalivahdin. 5. minuutilla Maria Saarijärvi ja Jenni Taittonen pelasivat hienon seinäpallon vapauttaen Bettina Saaren maalintekoon, mutta tällä kertaa ei ollut onni myötä. 12. peliminuutilla Maria Saarijärvi haastoi hyvin vasemmalla laidalla ja keskitti pallon maalin taustalta nousseelle Jenni Taittoselle ja pallo maalissa. Jostain kumman syystä peli vihellettiin poikki paitsiona ja peliä jatkettiin 1-0 lukemissa. Puolen tunnin kohdalla syntyi 2-0; Hanna Makkonen keskitti pallon maalin eteen ja Jenni Taitttonen kikkaili pallon viivan yli. 37. minuutilla Hanna Makkonen lähetti viuhuvan laukauksen kohti maalia, jonka veskari sylki eteensä. Hanna seurasi tilanteen loppuun viimeisteli 3-0. Komeat maalit jatkuivat 40. minuutilla, kun Hanna Makkosen kulma löysi Krista Välimäen lapikkaan maalinedestä heilahtaen kokovolleyna maalin kattoon. 4-0 oli tosiasia. 5-0 pamahti Hanne Kohtakankaan ristikkolaukauksesta.
Toinen puoliaika oli tasaisempi kotijoukkueen saadessa tuuli selän taakse. Loppunumerot 6-0 syntyivät hienon tilanteen päätteeksi tunnin pelin kohdalla. Jenni Taittonen ja Hanne Kohtakangas pelasivat seinät ja Hanne tykitti etuyläkulmaan varsinaisen tykin jo toistamiseen ottelussa. Loppuaikana Sisulla oli vielä muutamia maalipaikkoja, mutta enimmän nälän loputtua pel muuttui pelailuksi. Kotijoukkueen lähentelyt Pinja Ristolainen huolehti mallikkaasti.