Sisun naisten jalkapallojoukkue otti ansaitun 1-0 voiton törnävällä pelatussa nelosen ottelussa Brändöpojkarnaa vastaan. Pisteet jäivät Seinäjoelle 1-0 lukemin Jenni Taittosen osumalla.Sisun naisten ensimmäinen kotiottelu oli kohtalaisen hyvää peliä. Pallo liikkui pelaajalta toiselle ja pallottomien pelaajien liike oli aika ajoin hyvää. Ottelussa oli hetkiä, jolloin avaussyötöt eivät onnistuneet ja se vaikeutti välittömästi pelintekoa. Fyysisesti vahvempi vastustaja pääsi ajoittain dominoimaan keskialuetta voittamalla kaksintaisteluja, mutta erityisesti Taija Luoman ja Siiri Hyytisen vääntö keskialueella helpotti Sisun puolustuksen tehtävää. Pallot, jotka onnistuttiin pelaamaan Sisun puolustuksen taakse eivät suurempia ongelmia tuottaneet, sillä nopeat Ira Nurmela ja Aliisa Järvenpää hoitivat pallot väljemmille vesille.
Ottelun 13 peliminuutilla Sisun tytöt nousivat oikealta laidalta; Jenni Taittonen pelasi Johanna Hallasuon boxiin, mutta laukaus suuntautui maalivahdille. 19 peliminuutilla vastustajan parhaimmistoon kuulunut hyökkääjä nro 11 ajeli vasemmalta kohti boxia, mutta Aliisa Järvenpää pelasi pallon väljemmille vesille. Seuraava vierailjoiden tilanne tuli 20 minuutin kohdalla, kun tulinen laukaus lähti parista kympistä kohti Sisun maalivahti Pinja Ristolaista, joka poimi pallon varmasti itselleen. Seurava tilanne rakennettiin Emmi Palosaaren vapauttaessa Johanna Hallasuo oikealta liikkeelle, mutta laukaus suuntautui ohi etukulmasta. Noin puolen tunnin pelin kohdalla vierailijat saivat kulmapotkun, mutta Jenni Taittonen hoiteli pallon väljemmille vesille. 35 minuutin kohdalla kotijoukkueen itseluottamus hipoi huippuaan, kun Jenni Taittosta rikottiin reilussa kolmessakympissä. Vapari annettiin lyhyellä siirrolla Johanna Hallasuolle, joka laukoi tuloksetta. Yksi puoliajan hienoimmista rakenteluista nähtiin 36 mimuutin kohdalla, kun keskialueella pelattu syötettiin Jenni Taittoselle, joka ajelioikealta laidalta boxiin. Hän antoi upean syötön takaviistoon, mutta Hanne Kohtakankaan viimeisteli epäonnistui osuman palloon ollessa huono. Muutama minuutti edellisestä Jenni Taittonen pääsi koittamaan vetonsa voimia, mutta veskari torjui pallon peliin. Sisun tytöt katkaisivat tilanteen ja Jenni Taittonen pääsi koittamaan toistamiseen samaan paikkaan. Tällä kertaa maalivahti ei ehtinyt kissaa sanoa, kun pallo vierähti selän taakse. Näin Sisuttaret menivät 1-0 lukemissa tauolle.
Toisen puoliajan alussa päättyi reilun puolen vuoden odotus, kun Maria Saarijärvi tuli tuuraamaan kentän jättänyttä, hyvin puolustusta johtanutta Krista Välimäkeä. Toisen jaksojn alussa vierailijat yrittivät ottaa peliä haltuun, mutta pari irrallista yritystä 50 ja 51 minuuteilla selvisi Ira Nurmelan ja maalivahti Pinja Ristolaisen yhteistyöllä. Toisen jakson ensimmäistä varttia siivitti kotijoukkueen liialliset keskialueen pallon menetykset ja harhasyötöt. Peli teko oli vaikeaa, mutta Sisuttaret selvittivät tilanteet hienosti. Sisun ensimmäinen tilanne rakentui 66 peliminuutilla Aliisa Järvenpään vahvan nousun avustuksella. Aliisa syötti hyvän syötön nousun päätteeksi vaihdosta kentälle tulleelle Liisa Saksille, joka jeli boxiin keskittäen pallon maalivahdin hyppysiin. Noin viisi minuuttia edellisestä kotijoukkue rakensi hienosti peliä oikean alakerran kautta Taija Luomalle keskustaan, joka levitti peliä hienosti vasemmalle nousseelle Minna Mäenpäälle, mutta tämä ajautui ohi pallosta ja tilanne kuivui kokoon. Muutama minuutti tästä nähtiin Liisa Saksin ja Krista Välimäen tuplaseinät. Tilanne päättyi Kristan hienoon sijoitukseen oikeaan nurkkaan, mutta maalivahti nappasi pallon kiinni torjuen sen kulmaksi.
Noin vartti ennen peliajan päättymistä vierailijoiden kärkäs hyökkääjä oli pääsät läpiajoon, mutta Maria Saarijärvi ja Krista Välimäki häiritsivät ja Pinjalla oli helppo työ poimia pallo itselleen. 82 peliminuutilla nähtiin jälleen kaunis seinäpallokuvio Johanna Hallasuon ja Jenni Taittosen välillä. Valitettavasti Jennin laukaus suuntautui ohi maalin ja tilanne pysyi 1-0, johon se päättyikin.
Vierasjoukkueen parhaat pelaajat olivat nrot 6 ja 11. Kotijoukkueen parhaimmistoa olivat peräpäässä koko pelin uurastaneet Ira Nurmela ja Aliisa Järvenpää. Keskialueella Siiri Hyytinen ja Taija Luoma tekivät muutamia erinomaisia riistoja, joista päästiin iskemään vastaan ja saatiin vastustajan vaaralliseksi tuleva tilanne poikki.
Kotijoukkueen avauskokoonpano: Pinja Ristolainen, Aliisa Järvenpää, Krista Välimäki, Ira Nurmela, Minna Mäenpää, Emmi Palosaari, Hanne Kohtakangas, Siiri Hyytinen, Taija Luoma, Johanna Hallasuo, Jenni Taittonen