Sisulle niukka tappio

Sisun T-18 joukkueen toinen pohjoisen kiertue alkoi 2-1 tappiolla Haukiputaan Pallolle. Tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0 johdossa. Sisun maalin teki Maria Saarijärvi.Sisun ja HauPan välinen ottelu alkoi kotijoukkueen vahvalla vyörytyksellä. Se tuottikin tulosta, sillä 10 minuutin kohdalla kotijoukkue pääsi iskemään pallon maaliin, kun Pinja Ristolaisen pallon tavoittelu kovasta huudosta huolimatta epäonnistui ja pallo ajautui kotijoukkueen hyökkääjälle. kotijoukkueen maali oli vähän sellainen räkämaali, mutta toisaalta he missasivat kolme-neljä tosi hyvää paikkaa ensi jaksolla.
Sisun peli perustui hyvin pitkälle hyvin rakennettuihin vastaiskuihin. Ensi kertaa tällä kaudella Sisun tyttöjen peli aukesi läpi kentän ja pallo liikkui nopeasti niin leveydessä kuin pystyyn. Se aiheutti kotijoukkueelle paineita aina kun Sisun tytöt iskivät. Ensi jaksolla hyökkäykset pysähtyivät enne varsinaista maalintekopaikkaa, mutta pelin edetessä Sisun tytöt pääsivät koittamaan kotijoukkueen maalivahdin näppien pitävyyttä.
Sisu joutui antamaan tasoitusta, kun tauolla tehtyjen vaihtojen jälkeen Sisun hyökkäys kaksikko Hyytinen-Taittonen saivat tällit jalkoihinsa. Jennin loukkaantumisen jälkitilanteesta tosin Aliisa Järvenpää syötti Maria Saarijärven 16 boxiin. Tämän pari harhautusta ja tarkka sijoitus vasurilla etukulmasta sisään ja peli oli 1-1. Tästä alkoi vierailijoiden etsikko aika, mutta se päättyi nopeasti, kun joukkue joutui pelaamaan vajaalla lähes puolituntia lopusta. Kotijoukkue onnistui maalinteossa 60 minuutilla. Tilanne syntyi vähän yllättäen ja se hämmästytti niin kotijoukkueen maalintekijän kuin Sisun puolustajatkin. Tuli sellainen pysähtyneisyyden aika puoleksi minuutiksi ja sinä aikana pallo löysi tiensä Sisun maaliin. Sisu taisteli vimmatusti vajaallakin, mutta ilman tulosta.
Vierailijat voivat olla kuitenkin tyytyväisiä peliinsä ja jatkaa huomenna Haaparannan IKEA:n kautta Tornioon. Terkkuja Lapualaisille, me väsytimme vastustajan teille huomiseksi.