Sisun I ja II:n pelit lauantaina 10.10. TUL -cupissa.

Sisun I -joukkue pelasi lauantaina vain kaksi ottelua, sillä A-lohkosta Porrassalmen joukkue jätti saapumatta kokonaan paikalle.

Sisu pelasi aamun ensimmäisen ottelun Lapuan Ponnistusta vastaan, häviten 3-1. Sisun maalista vastasi Joni Villgren. Ponnistus pystyi sunputtamaan tiiviillä puolustuspelillä oman pään alueensa siten, että Sisu ei sitä pystynyt äärimmäisen kapealla kentällä murtamaan. Jonin laukoma maali syntyi kaukolaukauksesta ylänurkkaan. Sisun maalilla pelasi Jouni Pyylampi. Vaikka Harri ”Leipä” Inkiläinen tänään kuvailikin ”maalivahdin virheseurannan tapahtuvan suoraan tulostaululta”, ei ”Jokkea” voi kyllä todellakaan maaleista syyttää.

Päivän toinen ottelu pelattiin Ylöjärven Ryhdin ikämiehiä vastaan, jotka hyökkäsivät ajoittain varsin näyttävilläkin sommitelmilla todella vaarallisesti. Ensimmäinen puoliaika päättyikin tasan 1-1. Toisella puoliajalla Sisun jalka kuitenkin liikkui ripeämmin ja pidempään, joten Sisu käänsi pelin edukseen lopulta lukemin 6-1. Sisun maalintekijäinä kunnostautuivat Antti Virkkunen 2, Joni Villgren, Mikael Luotola, Valtteri Heiniluoma, Miika Villgren. Sisun maalissa pelasi elämänsä ensimmäisen pelin Mikko Perälä. Salibandymaalivahtina aiemmin pelannut Mikko venyi muutamiin loistotorjuntoihin, turvaten kentän viimeisenä lukkona joukkueen voiton.

Sisu II pelasi B-lohkossa päivän aikana kolme ottelua, joista ensimmäisen se hävisi Vaasan Kiistolle 6-1, toisen Ylöjärven Ryhdille 13-0 ja kolmannen PiTU:lle 7-2. Sisun kakkosjoukkue, joka koostui pääosin Sisun M-35 -pelaajista hoiti päivän koitokset kuitenkin kunnioitettavan hyvin pienellä porukalla kovia joukkueita vastaan. Sisu II:n maalissa pelasi elämänsä ensimmäiset Futsalpelit vasta kuusitoista vuotias Matias Hallasuo, joka on harjoitellut alkukauden Sisun Futsaledustuksen kanssa, perehtyen futsalin maalivahtipelin saloihin. Matias nappasi useita erinomaisia koppeja ja piti jopa ajoittain joukkuettaan pystyssä torjunnoillaan.

Sisun pelit jatkuvat Sunnuntaina:

SISU I: klo.10.30 Sisu-YlöR (Välieräottelu 1-4)

SISU II: klo.9.30 SisuII-YlöR M-35 (Sijat 5-7)