Sisun T-99 voitokkaina JyväsMarine turnauksessa!

Seinäjoen Sisun T 99-00 joukkue osallistui Palokan Rienon järjestämään JyväsMarine turnaukseen la 19.6. Turnaus pelattiin erinomaisissa olosuhteissa ja Sisulaisten silmien katsoen myönteisissä merkeissä. Pelit pelattiin 2×15 min (7 vs. 7). Sisulla oli mukana 13 pelaajaa, joten turnaus pelattiin kahdella ”kentällisellä”.   

Tytöt pelasivat tiiviissä tahdissä neljä voitokasta ottelua ja tuloksena oli siten ylivoimainen turnausvoitto. Oli hienoa seurata kuinka Marian ja Kristan valmentama joukkue on kehittynyt näin paljon yhden vuoden aikana. Tyttöjen motivaatio ja halu oppia uusia asioita oli käsin kosketelttavissa tässä turnauksessa.

Ensimmäinen peli oli  Jyväskylän Nousua vastaan kello 11, saavuimme paikalle n. 20 min aikaisemmin ja vähän oli tunne sellainen, että onko tytöt ihan valmiita tähän otteluun.. mutta väsymyksestä ja jännityksestä ei näkynyt mitään, vaan Sisun tytöt takoivat tasaisesti maaleja, kun tuomari vihelisi pelin päättyneeksi niin lopputulokseksi tuli Sisun ylivoimainen voitto 6-0. Tässä ottelussa tuli selkeästi esille pelaajien kokoero ja voima, esim. Hannan (Harju) ikää ”epäiltiin”. Joku heitti, että hän ei voi olla 11-vuotias, kun on noin pitkä, näyttää enemmän 14-15 vuotiaalta. No, Sisun ei tarvitse hankkia yli-ikäisiä pelaajia turnauksiin. Tytöt vaan ovat eri pituisia ja painoisia. 

Vain 15 min myöhemmin tuli vastaan isäntäjoukkueen PaRi:n Mangot. Tässä ottelussa jatkettiin siitä, mhin edellisessä jäätiin, Sisun tytöt tekivät maaleja tasaiseen tahtiin ja maalivahti Tanja Salmi ”poimi marjat” siihen tyyliin, että oksat pois. Oli todella hienoa kuunnella valmentajien ja katsojien positiivisa kommentteja meidän joukkueesta.. kun tässä pelissä oli 30 min. pelattu niin ”tulostaululla” oli 10-0 Sisulle..

Kolmas peli oli Muuramen Yritystä vastaan. Tässä pelissä Sisun tytöt saivat jo esimakua siitä, että mukana on myös samalla tasolla oleva joukkue, vaikka peli päättyi Sisulle 4-0, niin peli oli todella tasaväkinen, mutta maalit ratkaisevat. Järjestäjät olivat myös onnistuneet turnausohjelman laatimisessa, kun viimeisessä ottelussa olivat vastakkain tappiottomat joukkueet Sisu ja PaRi-99.

Vaikka Sisu oli voittanut edelliset ottelut ”näytöstyyliin”, ei viimeisessä ottelussa voinnut löysäillä, tappiolla Sisu saisi hopeaa, mutta tasapelillä ja voitolla pytty matkaisi Seinäjoelle.

Sisun ja PaRi-99 aloittivat ottelun todella vauhdikkaasti. Peli aaltoili maalilta toiselle. Mutta kaikki päättyy aikanaan, myös Tanjan (Salmi) nollapeli maalissa, PaRi-99 teki ensimmäisen maalin Sisun verkkoon ja siirtyi 1-0 johtoon. Ottelun ensimmäinen 10 min oli PaRi-99:n hallintaa. Sisun tytöt saivat kuitenkin pelin sen jälkeen hallintaan ja siirtyivät nopeassa tahdissa 2-1 johtoon. Sen jälkeen taisi vastustajien ”selkäranka murtua”, kun peli vihellettiin päättyneeksi niin lopputulos oli Sisulle 5-2.

Neljä peliä, neljä voittoa, maaliero 25-2. Ei huonosti joukkueelta joka on ollut yhdessä noin yhden vuoden. Kiitos tytöt ja Maria sekä Krista. Erilaisia turnausvoittoja ei ole montaa Sisun junioreille tullut…