Seinäjoen Sisun T-13 joukkue pelasi itsensä Vaasan pallopiirin mestariksi lähes puhtaalla pelillä. Sarjan ensimmäisessä ottelussa joukkue hävisi SIF:lle 1-6, mutta kulki sen jälkeen voittamattomana ottelusta otteluun. Matkan varrella kaatuivat VIFK 4-1, Virkiä 5-3, BK-48 1-0 (ottelu ratkaisi mestaruuden, sillä joukkueet päätyivät samoihin pisteisiin), Sport 4-0, Kanu 2-1, SeMi 3-1 ja Karhu 4-1.
Sisuttarien menestyksen täydensi haastaja joukkueen sarjavoitto II-divisioonassa. Joukkue keräsi syksyn aikana viisi voittoa ja kaksi tasapeliä.
Joukkueen ehdoton vahvuus on kauden aikana ollut periksiantamattomuus ja sitoutuneisuus tekemiseen. Joukkueessa on vahvoja ja taitavia yksilöjä, mutta joukkueen vahvuus tulee kokonisuudesta. Edellisen kerran Sisuun on tullut jalkapallon piirinmestaruus vuonna 1985 eli lähes kolmekymmentävuotta piti seuraavaa odottaa.
Joukkuetta valmensivat Janne Homi ja Tero Kankilampi. Joukkueen huoltajana/joukkueenjohtajana toimi Mari Koivuniemi ja rahastonhoitajana Susanna Savela. Joukkuueessa ovat pelanneet kaudella 2014 seuraavat pelaajat Erica Jaskari, Oona Ojaniemi, Emmi Nortunen, Ellaroosa Kalliomaa, Sanni Savela, Emma Jaskari, Iida Saari, Sofia Pölönen, Aada Leppälä, Linnea Laukka, Jenna Pihlajaniemi, Julia Välimaa, Eerika Yli-Paavola, Emma Saarinen, Mirella Siltanen, Janette Kankilampi, Johanna Kulmala, Sofia Takala, Riina Leppäkangas, Anni Piuhola ja Anna-Sofia Ketoja.
Onneksi olkoon tytöt. Muistoni palaa Kauhajoen messucupiin ehkäpä viiden vuoden takaisiin tunnelmiin. Näistä tytöistö kuullaan vielä ja niinhän niistä kuultiin ja on kuultu. Oikein hyvää syksyn jatkoa kaikille pelaajille perheineen. Kiitos yhteistyökumppaneille, jotkaolette tyttöjen joukkuetta tukeneet tällä tiellä.