T-18 sarjatauolle johtoasemassa

Sisun T-18 joukkueet vierailivat Lapualla Virkiän vieraana futsalin T-18 sarjan merkeissä. Tuliaisina oli kaksi voittoa ja tappiota. Sarjan johdossa jatkaa vakuuttavasti Sisun punainen joukkue puhtaalla pelillä.Ottelut alkoivat nuorempien joukkueiden kohtaamisella, sillä puhtaalla pelillä ollut Virkiä-95 joukkue kohtasi Sisun valkoiset avausottelussa. Ottelun alussa kävi ilmi, että heidän voittonsa  Virkiän-93 joukkueesta ei ollut sattumaa tai tuuria, vaan periksiantamatomuuden ja yritteliäisyyden tulosta. Joukkue pelasi näppärää syöttöpeliä kentän kaikilla osa-alueilla ja olivat pallollisessa pelissä vierailijoita parempia. Ottelu päättyi 4-0 lukemin kotijoukkueelle.
Päivän toisessa ottelussa kohtasivat useamman kerran vastakkain olleet Sisun ja Virkiän varttuneemmat tytöt tai nuoret naiset. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli Sisun tyttöjen hallintaa. Sisu siirtyi 1-0 johtoon Krista Välimäen osumalla. Sisulla oli useita paikkoja, mutta hivenen lepsu ote viimeistelyssä kostautui maalineduspelissä. Sisu siirtyi vielä 2-0 johtoon ennen taukovihellystä. Maalin viimeisteli Jenni Taittonen. Tauon aikana painootettiin hyvää peruspeliä, mutta Sisun tyttöjen ote herpaantui Virkiän nostaessa prässiä korkeammalle. Se tuottikin tulosta ja kavennus 2-1 oli tosi asia. Sisulla oli useita hyviä paikkoa,  mutta heikko viimeistely jatkui toisellakin jaksolla. Pisteet kuitenkin Sisulle 2-1 lukemin.
Lähes peräjulkkaan sai Sisu aloittaa pelin sarjakakkosta, puhtaan pelin Virkiä 95 vastaan. Sisu aloitti ottelun terävästi, mutta avausmaalin jälkeen, jonka viimeisteli Johanna Hallasuo, alkoi ote jälleen kadota. Virkiä pääsikin tasoittamaan ottelun vapaapotkusta, kun pallo muutti onnekkaasti suuntaa Sisun pelaajasta. Sisu siirtyi vielä 2-1 johtoon ennen taukolukemia Jenni Taittosen osumalla. Ottelussa Sisun tyttöjä häiritsi vastustajan pieni koko, kun kontakti tilanteet vihellettiin pääsääntöisesti pienempien hyväksi. Toisen puoliajan alkuun kentälle tuli madonluvut kuullut Sisun joukkue. Hanna Makkonen laittoikin kengät loukkaantumisen jälkeen jalkaan ja kiitokseksi laukoi nollakulmasta 3-1 lukemat. Ottelu päättyi lopulta 5-1 Jenni Taittosen viimmeistellessä kahdesti.
Päivän viimeisessä ottelussa Virkiän 93 joukkue voitti Sisun tytöt 7-0. Ottelun loppunumerot eivät kerro ihan totuutta pelitilanteista, mutta maalit lasketaan ja työvoitoista palkintoja jaeta.