T-18 – voitto ja tappio

T-18 joukkueen sarja alkoi hienolla 3-2 voitolla Lapuan Virkiästä ja seuraavana päivänä pelattu Sport ottelu Vaasassa päättyi kotijoukkueen 2-0 voittoon.Sisun tyttöjen kausi alkoi hyvin, sillä viimeistely ottelu Kurikan Ryhdin naisia vastaan Tuiskulan nurmella päättyi vierailijoiden riemastuttavaan 1-0 voittoon. Maalin voitot jatkuivat kotiottelussa sunnuntainen Joupiskan jalkapallonurmella, kun vierailija Lapuan Virkiä joutui nöyrtymään 3-2 Sisun tytöille. Virkiä aloitti ottelun pirteästi ja se pääsikin koittamaan kahdesti Pinja Ristolaisen sormien kestävyyttä ensimmäisen vartin aikana. Ottelun edetessä vierailijat menettivät otettaan pallosta ja pelistä, jolloin kotijoukkue alkoi hallita peliä. Ottelu oli pelattu 43 minuuttia, kun Jenni Taittonen ajeltiin kylmäksi rangaistusalueella ja Niina Kankaanpää pääsi sivaltamaan kotijoukkueen 1-0 johdon. 13 minuuttia tästä siirtyi Sisu ratkaisevan tuntuisesti 2-0 johtoon Hanne Kohtakankaan toimesta. Virkiä ei kuitenkaan luovuttanut, vaan painoi palloa Sisun päätyyn. Kolme minuuttia ehti Sisu naúttia 2-0 johdosta, kun ansaittu kavennus syntyi. Tämän jälkeen Sisun tytöillä ote alkoi lipsua ja Virkiä lisäsi painetta, joka kostautui Sisun omien virheiden sumana, jonka toimesta pallo saateltiin omaan maaliin. Tässä vaiheessa Sisun tytöt ja erityisesti Virkiän kasvatti Senni Keisala otti ratkaisun avaimet käteensä ja ajeli kentän oikealta laidalta laukoen vastustomattomasti pallon Virkiän maalivahdin käsien kautta maaliin. Ottelua oli tällöin jäljellä 2 minuuttia. Pisteet hyvän taistelun jälkeen 3-2 Sisun tytöille.

Heti seuraavana päivänä Sisu joutui lähtemään Vaasaan Sportin vieraaksi. Sisu joutui peliin varamiehisenä, kun edellisen päivän peli, sairastumiset ja T-15 joukkueen Tanskan matka aiheutti sen, että nuorimmat pelaajat tulivat T-13 joukkueesta avaukseen. Ottelu oli Sportin näennäistä hallintaa. Sportin pelin sielu oli Aliina Kiviniemi joka teki ensimmäisen ja pohjusti toisen maalin ottelun loppuhetkillä. Tauolle pelissä mentiin vielä 0-0 lukemissa.
T-18 sarja on alkanut kiharaisesti, sillä kaikilla joukkueilla on kahden kierroksen jälkeen kolme pistettä.