Tag: VPS

Edustus jatkoi neljän pisteen saalistuksella

Ja jatkaa kärjen tuntumassa neljän kierroksen jälkeen.

1205 Sisu – VPS-j  2 – 1 (0-0)
Aatu Metsä-Ketelä 1-0, Oskari Jansson 2-0, Ville Leino 2-1
Seinäjoen Sisun kolmannen kierroksen vastustaja oli 100 vuotisjuhlia viettävä VPS j Vaasasta. Ennakko asetelmat olivat haastavat, sillä kotijoukkueella oli allaan tappio voitokkaan alun jälkeen. VPS:lla kova halu avata pistetili punapaitojen kustannuksella.

Ottelu alkoi tunteikkaasti, kun Sisun punapaidat marssivat kentälle musta surunauhat käsivarsillaan. Tällä teolla ja minuutin hiljaisella hetkellä seurat, pelaajat ja yleisö halusivat kunnioittaa joukkueen edesmennyttä valmentajaa ja hallituksen jäsen Seppo Salmen poismenoa. Hänethän tunnettiin pitkänlinjan jalkapallomiehenä, joka auttoi useaa eri seuraa elämänsä varrella. Junnuvuodet menivät Törnävän Pallon ja STU:n parissa. 1980 -luvulla vierailtiin Sisun paidassa ja pelattiin pitkä ura SeiTU:n joukkueessa, jonka jälkeen siirryttiin valmennustehtäviin, joissa pisimmät putket vedettiin Nurmon Pallossa ja Sisu-Pallossa. Seinäjoen Sisusta tuli sitten lopulta Sepon uusi koti futispolun metreille saakka. Talkoomies vailla vertaa. Yksi on joukostamme pois ja jäämme häntää kaipaamaan monessa roolissa.

Itse ottelu oli Sisun hallintaa ja tuntuikin siltä että VPS:n jalat oli juostu pois alta ensimmäisen vartin jälkeen. Toisin kävi. Kotijoukkue ei saanut palloa maaliin lukuisista lähes tulkoon tilanteista huolimatta. Viimeinen terävyys ja kolmannes tuotti haasteita kotijoukkueelle. Pallo kyllä kulki hienosti laidalta laidalle, mutta VPS ei pudonnut kyydistä.

Arvovaltainen yleisö alkoikin pohtia tauolle mentäessä, että ottelu tarkeaa toisen puoliajan ensimmäisen vartin aikana. Hyvältä näyttikin, sillä viidessä minuutissa Metsä-Ketelän Janssonin maaleilla punapaidat johtivat 2-0. Sitten tapahtui jotain. Kotijoukkue lopetti juoksemisen ja luovutti pelin vierailijoille. Molemmat joukkueet tekivät runsaasti vaihtoja. Vierailijoiden vaihdot sekoittivat kotijoukkueen peliä, sillä nuoret, juoksevat jalat tekivät hallaa vähälle liikkeelle jääneelle puolustukselle.

Kotijoukkue kesti loppuun asti, vaikka erinomaisesti ottelun viheltänyt Bajic Vahidin antoikin lisäaikaa ainakin viisi minuttia vaihdoista ja ottelun lopussa nähtiin ainakin neljä kulmapotkua kotijoukkueen päädyssä. Yleisön sykkeen saattoi kuulla, sillä niin jännältä se loppu tuntui.

1405 Norvalla FF – Sisu 1 – 1 (1-0) 
21 Kasongo 1-0, 55 Kuivalainen 1-1

Kiivastahtinen nelonen jatkui Vöyrillä urheiluopiston tekonurmella nelosen kärkiottelulla Norvalla FF Sisu. Kotijoukkueella oli selvästi paineet pelissä ja ehkäpä vähän jännitystäkin,, sillä Norvallan taustojen nähtiin olevan tarkkailemassa VPS ottelua Seinäjoella.

Ottelussa ilmeisesti tunteetkin olivat välillä nousseet, sillä keltaisten lappujen määrässä vierailijat olivat 5-1 lukemin parempia ja sokerina pohjalla valmentaja Petri Jalavan punainen kortti. Tarkempaa raporttia ottelusta löytyy Seinäjoen Sisun edustuksen facebook -sivulta.

Punapaitojen seuraava kotiottelu pelataan vasta perjantaina 31.5. ja sitä ennen vieraillaan sarjan kärkijoukoissa viihtyvän Hoppetin vieraana, joka hakikin pisteen Oma Sp stadionilta 2-2 tasurilla SJK-j pelistä.