Kategoria: Uutiset

TUL JoyGamesit Joensuussa

Seinäjoen Sisun P-11/10 ja P-9 joukkue osallistuvat lauantaina 10.2. Joensuussa järjestettäviin TJG -karkeloihin. Ohjelmassa on jalkapalloa ja ihan uusia vastustajia, kuten Jippo, Yllätys ja Elo. Kaikkein jännintä taitaa kuitenkin olla monen pojan ensimmäinen yönyli turnaus ja vieläpä ilman vanhempia. No sitähän se turnauselämä ja TJG on; reissuja toiselle puolelle Suomea, mukavaa yhdessö oloa ja paljon uusia kokemuksia.

Ohjelmassa jalkapallon lisäksi on yleisurheilua ja hiihtoa, sekä tanssiesitys. Luvassa on myös TUL:n nuorisovaliokunnan toimesta Halisko -puuhastelua.

Vuoden seura Seinäjoen Sisu

TUL:n Pohjanmaan piiri palkitsi piirin parhaana nuorekkaan, dynaamisen ja erityisesti aikaiseksi saavan Seinäjoen Sisun piirin palkitsemistilaisuudessa Seinäjoen kaupunginteatterilla. Kriteereinä edellisten lisäksi oli panostus nuoriin ja erityisesti nuoriin seuran johdossa, sekä loistavasti hoidettu TUL JoyGames -tapahtuma Seinäjoella.

Seinäjoen Sisu sai toisenkin maininnan, kun vuoden seuratoimijana palkittiin Matti Haapala. Hän on tuttu näky niin seuran kuin läheisten talkoissa ja auttamispuuhissa. Meni todella oikeaan osoitteeseen, tuumittiin Sisu .leirissä paikan päällä.

Piirin parhaana urheilijana palkittiin Tomi Halmesmäki Ponnistuksesta ja nuorena urheilijana Satu Pylväs Kokkolan Jymystä. Molemmat saivat S-ryhmän rannekellot Market -päällikkö Mikael Luotolan toimesta.

Sisucup kutsuu junnareita Areenaan

Perinteikäs jalkapallon Sisucup -turnaus pelataan tammikuun 13.-14. päivinä kolmessa eri ikäryhmässä. P-15 (2003) pelaavat lauantaina 11 vs 11 ja P-13 (2005) / P-11 (2007) 8 vs 8 pelaavat sunnuntaina. Ottelut alkavat klo 8:00 ja päättyvät 21:00 mennessä.

Turnaus on tedella perinteinen, sillä se on pelattu vuosittain Seinäjoki Areenan rakentumisesta lähtien. Kutsu linkkinä. Tervetuloa Seinäjoelle!

kutsu sisucup2018

Nuoret ottavat Sisussa vastuuta

Taija Luoma on Sisun uusi puheenjohtaja

V.U.S. Seinäjoen Sisu piti sääntömääräisen vuosikokouksen torstaina 30.11. käsitellen hyvässä hengessä sääntöjen määräämät asiat. Seinäjoen Sisua pari kautta luotsannut Tomi Kotoneva luovutti puheenjohtajuuden uuden sukupolven Sisulaiselle Taija Luomalle (22). Hän seuran omia jalkapallokasvetteja; jalkapalloa, futsalia ja iso sydän. Viimeiset vuodet hän luotsannut Sisun pallokoulua ja nappulatoimintaa yhdessä jalkapallojaoston ja erityisesti nuorisojaoston askelmerkein. Aisaparikseen Taija sai toisen polven Sisulaisen, kun sihteerin kynään tarttuu Annemari Keltamäki (20).

Parivaljakon valinta on luonteva kehitys, sille mitä nämä nuoret ovat tehneet ja saaneet aikaiseksi. He ovat kouluttautuneet tehtäväänsä käymällä TUL:n nuoret päättäjät koulutukset vuosina 2016 ja 2017 seä olleet aktiivisia vaikuttajia Sisun toiminnassa jo vuosien ajan nuoresta iästä huolimatta. Seinäjoen Sisun viimeaikaiset puheenjohtajat eivät ole olleet ”iällä pilattuja”, mutta nykyinen on varmasti yksi nuorimmista.

Sisun hallitukseen valittiin vanhoina jatkamaan varapuheenjohtaja Jari Hakala ja taloudenhoitaja Jarkko Tenkula. Hallituksen muut jäsenet ovat Saku Kaunismäki, Marjo Saranpää, Nea Kunto, Julia Pölönen, Juha Julmala ja uutena Seppo Salmi. 

Sisun lajikavalkaadissa pysyvät edelleen futsal, jalkapallo, keilailu, painonnosto, pöytätennis, sulkapallo, tennis ja
lasten ja nuorten leiri/retkitoiminta.

Seuran kokous vahvisti toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2018. Sisun painopisteenä on elämänkaariliikunnan toteuttamisen ajatus, sekä laadukkaan terveysliikunnan ja harrastustoiminnan toteuttaminen ja vahvistaminen matalankynnyksen periaatteiden mukaisesti. Seura aloittaa tämän vuoden aikana valmistautumisen TUL:n 100 v. juhliin Helsingissä 15.6.2019 ja CSIT:n maailmankisoihin Juhannuksena 2019. Sisussa poetaankin jo pientä matkakuumetta, sillä nyt paistaa aurinko Jussina, sillä kisat pidetään Kataloniassa.

Teksti ja kuva
Jarkko Tenkula

 

Nuoret hyvin esillä seurapäivillä

TUL:n seuraväen perinteiset seurapäivät pidettiin Jyväskylässä Työväentalon Aalto-salissa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Seinäjoen Sisu oli hyvin edustettuna seurapäivillä, sillä paikalla olivat Annemari Keltamäki, Julia Pölönen, Taija Luoma ja Jarkko Tenkula. Ilhaduttavaa oli koko läntisen alueen nuorien näkyvä esiintulo seurapäivillä.

Julia Pölönen, Annemari Keltamäki ja Maiju Salonen (Turun Pyrkivä) esittelivät seuraväelle ”Unelmien seuran”, jota he ovat työstäneet vuoden aikana Nuoret päättäjät koulutuksessa. Heidän esityksensä kirvoitti seurapäivien monipuolisimman ja hedelmällisimmän keskustelun ja pohdinnan seurojen tulevaisuudesta. Nähtäväksi jääkin, missä seurassa tällainen ”Unelmien seura” otetaan käyttöön ensimmäisenä…

Seinäjoen Sisun vuosikokous voi olla ensimmäinen aito paikka, jossa unelmien seuraa esitetellään seuratasolla. Saas nähdä mitä esitys poikii ja miten seuraväki ottaa sen vastaan….?

Vuosikokouskutsu

V.U.S. Seinäjoen Sisu ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 30.11.2017 klo 19:00 kerhohuoneella. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa!

Hallitus

Sisulaiset seuraseminaarissa

Seinäjoen Sisun ja Sisu-Pallon edustajat olivat mukana TUL:n Pohjanmaan piirin seuraristeilyllä Vaasa-Uumaja -välillä. Aiheet olivat seuratoiminnan ajankohtaisia asioita ja TUL 100 v.

Tästä pääset lukemaan lisää.

Tommy Fairchild vuoden pelaaja

Seinäjoen Sisun vanhimman ikäryhmän pelaaja Tommy Fairchild sai itselleen vuodeksi vuodesta 1966 saadun Eino Kiurun perikunnan lahjoittaman jalkapalloilijapatsaan. Vuoden junioripelaajan patsaan sai Aatu Hakala.

Seinäjoen Sisun jalkapallojaoston puheenjohtaja Tomi Kohtanen kiitti pelaajia, vanhempia, isovanhempia, yhteistyökumppaneitaja kaikkia paikalla olevia jalkapalloperheen jäseniä. Puheen taustalla oli kuvia menneen vuoden tapahtumista ja niitähän piisasi aina viheriöiltä leireihin. Kohtanen kertoi myös jalkapallojaoston tärkeästä roolista ja tehtävästä joukkueiden ja pelaajien taustalla. Hyvä niin, sillä seuratyö on paljon muutakin kuin vain pelaamista.

Vuoden nappulapelaajan palkinnon itselleen valloitti Albert Luoma. Abbe on urakoinut kentällä useammassakin ikäryhmässä ja aina kun mahdollisuus on ollut on Abbe punapaitaa ylleen sovittanut. Vuoden tyttöpelaajana palkittiin Lumi Haapamäki. Vuoden maalivahtina palkittiin Jarkko Nykälä. Vuoden futisperheen palkinto meni Pauliina Hellisen perheelle. Pauliina on nähty niin kentällä kuin kentän vieressä ja jokaiseen talkootapahtumaan on vastattu myönteisesti. Nuorisojaoston jakama LETE palkinnon sai Matias Toivola.

Joukkuekohtaisia palkintoja jaettiin seuraavasti: (harjottelija, kehittyjä ja ryhtinuori)
P-14: Miska Santikko, Pekka Penttilä ja Veeti Ojala

P-13: Jonne Pesola, Jasse Hoppi ja Elias Linna

P-10: Elias Heino, Roope Kinnunen ja Lenni Viimavirta

P-9: Lenni Salmenkangas, Juho Ylimäki ja Aleksi Elmera

 

Jalkapallokauden päättäjäiset 11.10.2017

Seinäjoen Sisun jalkapallokauden päätöstilaisuus ja palkintojenjako järjestetään keskiviikkona 11.10.2017 Seinäjoki-salissa alkaen klo 18. Tervetuloa kaikki joukkueet vanhemipineen!

Sulis jatkuu tiistaisin urheilutalolla

Sisun junnujen sulistreenit jatkuvat tiistaisin klo 16.15-17.30 urheilutalolla. Varustuksena sisäpelivarustus, sisäpelikengät, iloinen mieli ja maila. Jos et omista mailaa, niin lainamailoja löytyy paikan päältä.

Sulkapallo on mukava harrastus koko perheelle. Nyt kannattaa tulla mukaan ! Lisävuorojen mahdollisuus innostuksen mukaan!