Sisun salibandyjoukkueen reissu Lapualle ei kartuttanut pistetiliä 2. divisioonassa, vaan SBS Lapua korjasi voiton lukemin 12-10 (4-4, 5-2, 3-4). Ottelu oli kuin toisinto viime vuoden otteluista. Tälläkin kertaa runsasmaalisessa pelissä Lapua päästettiin ensin viiden maalin johtoon ja vasta sitten ruvettiin pelaamaan. Saatiin kyllä hyvä loppukiri aikaiseksi, mutta aika loppui taas kesken.
Ottelu alkoi aika heikosti, sillä jo kahden minuutin pelin jälkeen Sisu otti jälleen kerran jäähyn väärästä vaihdoista. Lisäksi siirretyn rangaistuksen aikana Mikko Finni pelasi palloa korkealla mailalla, joten ajassa 2:16 Lapua pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Ottelun avausmaali olikin aika erikoinen. Ensin lapualaislaukaus olisi mennyt päädystä yli, mutta osui maalin takana seissyttä tuomaria mahaan. Peliä jatkettiin kiistapallolla ja Sisu odotti, että Lapua antaisi reilun pelin hengessä pallon vierailijoille, mutta Henri Välisaari koukki aloituksen Jarmo Eteläaholle, joka siirsi Petri Pollariselle ja pallo maalin. Lapuan tehokas yv tuotti toistamiseen tulosta kun Petri Pitkäkankaan laukaus muutti suuntaa Sisu-puolustuksesta ja yllätti maalia vartioineen Sami Valon. Ja lisää lunta tupaan tuli yhdeksän sekuntia myöhemmin kun Jarmo Mäkynen vei kotijoukkueen jo 3-0-johtoon. Sisu kasasi rivinsä kuitenkin nopeasti ja Ville Nurminiemi avasi vierailijoiden maalihanat ja heti perään Sisun pörssikärki Tomi Rinta-Jaskari kavensi tilanteeksi 3-2. Erän loppupuolella Sisu siirtyikin jo maalin johtoon Veli-Matti Vasangon kahdella maalilla. Lapua tuli kuitenkin vielä tasoihin ja erätauolle mentiin tasatilanteessa 4-4.
Toinen erä alkoi avauserän tapaan murheellisesti kun Timo Viita vei Lapuan johtoon heti ensimmäisessä vaihdossa. Sen jälkeen pelailtiinkin reilut 10 minuuttia ennen kuin rupesi tapahtumaan. Sisun harmiksi tapahtumat keskittyivät kuitenkin Valon maalille. Lapua teki kuudessa minuutissa neljä maalia ja peli näytti ratkenneelta. Yksi maaleista tuli ylivoimalla kun Eero Kaski otti turhan jäähyn maalin jälkeisestä protestoinnista. Lapuan yhdeksännen maalin jälkeen Sisu otti aikalisän ja kentällisiä hieman muutettiin ja tiivistettiin kahteen. Aikalisä piristi ja Sisu sai erän loppuun kaksi tärkeää kavennusmaalia. Ensin Pasi Säilä sivalsi viivasta ja viimeisellä minuutilla Sisun yv tuotti tulosta kun Rinta-Jaskari teki päivän toisen osumansa. Erätauolle siirryttiin tilanteessa 9-6.
Sisu lähti vipalle 20 minuuttiselle kolmen maalin takaa-ajoasemasta ja tilanne hankaloittui heti erän alussa kun Säilä sai jäähyn kädellä pelaamisesta ja Lapuan tehokas ylivoima teki jo neljännen yv-maalin. Reilu minuutti myöhemmin Arto Peltolan lämäri upposi aivan takaylänurkkaan ja Lapuan maalivahti Elias Jokiranta oli tilanteessa voimaton. Ottelun ratkaisu tapahtui kun erää oli pelattu viitisen minuuttia. Lapua iski nopeesti kaksi maalia ja siirtyi viiden maalin johtoon. Sisu aloitti kuitenkin kirin viimeisellä kympillä. Ensin ajassa 51:30 Juhani Lehtonen kavensi tilanteeksi 12-8 ja sama mies oli asialla neljä minuuttia myöhemmin. Maali oli ylivoimamaali. Nollakulmasta ammuttu veto meni maaliin sivuverkon läpi, mutta tuomarit päättivät hyväksyä maalin. Päivän viimeinen maali tuli ajassa 56:46 kun Jyri Ruha ohjasi maalin edestä Kasken laukauksen ohi Jokirannan. Sisu haki vielä lisäosumia ottamalla maalivahdin pois, mutta Lapuan puolustus kesti loppuun asti.
Pelattiin välillä hyvää peliä, mutta jälleen kerran peliin mahtuu niitä mustia hetkiä, jolloin kaveri teki monta liian helppoa maalia. Lapuan ylivoima tiedettiin vaaralliseksi ja silti otettiin aivan tyhmiä jäähyä. Lapua pääsi neljästi yrittämään miesylivoimalla ja neljä kertaa pallo meni maaliin. Myös Sisun yv oli täydellistä (2/2). Tasaviisikoin pelatessa Sisu pelasi hyvin ja tilanteita saatiin luotua enemmän kuin lapualaiset. Edelliset kaksi peliä sivussa ollut Mika Hynynen oli puolustuksen päällikkö. Hyny vei lähes kaikki kaksinkamppailut ja pelasi muutenkin loistavan ottelun. Sisun kokoonpanosta puuttuivat puolustajat Juha Kotkaniemi ja Juha Jaakonaho.
Ottelun parhaina palkittiin SBS Lapuasta Petri Pollarinen ja Sisusta Tomi Rinta-Jaskari.
Sisun pistemiehet: Tomi Rinta-Jaskari 2+1, Juhani Lehtonen 2+1, V-M Vasanko 2+0, Arto Peltola 1+1, Eero Kaski 0+2, Jaakko Lehtolainen 0+2, Ville Nurminiemi 1+0, Pasi Säilä 1+0, Jyri Ruha 1+0 ja Mikko Finni 0+1.
Lapuan tehokkaimmat: Jouni Heikkilä 3+2, Petri Pollarinen 3+1 ja Timo Viita 1+2.
Torjunnat:
SBS Lapua: Elias Jokiranta 9 + 9 + 13 = 31/41
Sisu: Sami Valo 8 + 4 + 8 = 20/32
Sisu-tähdet:
Tomi Rinta-Jaskari
Veli-Matti Vasanko
Mika Hynynen