Luja katkaisi Sisun siivet

Ilta alkoi jo taittua yöksi Laihian monitoimihallilla kun Laihian Luja ja Seinäjoen Sisu kohtasivat jo ennalta kiihkeäotteiseksi arvatussa futsalottelussa Lujan heiluttaessa voittajan valtikkaa lukemin 8-4 (2-4) pelikellon näyttäessä täyttä aikaa.

Ottelun lähtökohdat oli kohtalaiset. Sopiva määrä miehiä, joskin hiukan eri naamoja kuin aikaisemmissa peleissä, mutta sisulaiset olivat päättäneet etteivät anna sen vaikuttaa vaan hoitavat homman näinkin.

Pelin alku oli hienoista Lujan hallintaa Sisun vasta tutkiessa miten vastustaja pallon kanssa toimii. Pallo pyöri ja sisulaiset peittivät minkä suinkin isolla kentällä kerkesivät.  Ei aikaakaan kun verkko heilahti Sisun päässä hienon sommitelman päätteeksi kovalla laukauksella ja 1-0 oli tosiasia. Taas kerran Sisu tarvitsisi sen potkun persauksiin ennenkuin alkoi tapahtua. Kuin toisintona edellispelistä nousi Vesa-Matti Tulisalo röyhkeästi keskeltä ja upotti kuulan veräjän perukoille ja tilanteeeksi 1-1. Vain hetki edellisestä ja tulostaulu näytti 1-2 Sisulle. Vesa-Matti Tulisalo sai pallon laitaan, jatkoi nopeasti keskelle Pekka Palohuhdalle joka katsoi Mikael Luotolan maalinkulmalta ja hienoisella Lujan alakerran avustuksella paukautti kauppias Luotola verkot tötterölle.

Sisulaisten vahva rynnistys jatkui läpi ensimmäisen puoliajan. 1-3 -maalin jyrnäytti Luotola toistamiseen, keskeltä kovaa kärkkärillä. Liika hyökkäysinto kostautui hetkeksi kun Luja pääsi varkain kaventamaan lukemiksi 2-3. Sisulaiset eivät moisesta hätkähtäneet vaan jatkoivat samalla intensiteetiillä. Erän lopulla Sisu pääsi vielä rankaisemaan lukemiin 2-4. Pallo Peltoselta laitaan nousseelle Palohuhdalle, Luotola leikkasi keskelle vetopaikkaan josta veto viuhahti niin ettei Lujan maalivahti Teemu Ranteella ollut muuta mahdollisuutta kuin tiputtaa pallo eteensä johon M. Vilgren pääsi lataamaan. Ranne torjui, pallo Luotolalle ja johan soi. Ensimmäiseen puoliaikaan sisältyi vielä tukku oivia maalipaikkoja puolin ja toisin mutta viimeistely ontui molemmissa päissä. Tauolle mentiin lukemissa  2-4.

Toinen puoliaika alkoi hyvin samalla lailla kuin ensimmäinen. Luja vei ja Sisu vikisi. Joukkueet olivat ottaneet selvät roolit. Luja oli päättänyt tasoittaa ja Sisu oli päättänyt pitää maalinsa koskemattomana 2. puoliajan. Sisu keskittyikin oman maalinsa varjelemiseen erän ensimmäiset viisi minuuttia loistavasti kunnes ensimmäisen kerran heilahti ja tilanne oli 3-4. Sama meno jatkui ja taas noin viisi minuuttia edellisestä ja tasoitus oli tosiasia.

Sisulaiset eivät olleet tulleet Laihialle tasapeliä varten joten aggressiivisuutta lisättiin ja lähdettiin hakemaan voittomaalia. Kauaa maalia ei ehditty värkätä kun Luja rokotti taas pienen ajan sisään lukemiin 5-4 ja voitto oli selvästi luisumassa sisulaisten käsistä.  Karvausta nostettiin selvästi ja siirryttiin 2-2 -muodostelmaan mutta sekin oli tuottelias vain vastustajalle. Lukemat 6-4:ään ja Sisu oli pakotettu aikalisään. Maalivahti pois ja ylivoimalla hakemaan kavennusta. Pallo pyöri ja yksilöt tekivät ratkaisuja mutta ikinä sitä ei saatu riittävän lähelle Lujan maalia.  Loput kaksi Lujan maalia tyhjiin olivat silkkaa kosmetiikkaa.

Sisun miekat tylsyivät Laihialla ihan liian nopeasti tai sitten niitä ei ollut teroitettu laisinkaan. Peli oli hetkittäin hienoa mutta kautta pelin Sisun peliä vaivasi lievä sekavuus, epävarmat ja huonot syötöt sekä vaihteleva puolustusinto. Voittajaksi selvisi parempi joukkue, se ei jäänyt epäselväksi.

Ensi sunnuntaina Sisu laittaa uutta matoa koukkuun kohdatessaan SFC:n kotonaan Ritolahallissa klo 11.30.