Maali-iloittelua ennen sarjataukoa

Sisun joukkueet lähes pienimmästä suurimpaan olivat viheriöillä ennen sarjataukoa. Otteluissa nähtiin varsinaista maali-iloittelua vaikkakin välillä ruuti oli märkää ja rouva fortuna käänsi selkänsä punanutuille. No, vanha sanonta, että pallo on pyöreä, pitää edelleen paikkansa ja toinen vanha tuttu, jos ei lauo, niin ei tule osumia. Tästä kuitenkin on hyvä jatkaa harjoittelua ja valmistautumista syyskierroksen peleihin, jotka käynnistuvät heinä-elokuun vaihteessa. Tauon aikana voi käydä katsastamassa vaikkapa SJK edustuksen ottamuksia liigassa tai akatemien otteita ykkösessä. Futis on parasta paikanpäällä, tosin ihan mukavaa radiosta kuunneltunakin.

Viikon tärkeimmät maalit nähtiin vitosen ottelussa Vaskiluodon stadionilla, jossa edustusjoukkue kohtasi paikalliset akateemiset palloilijat. Pisteet Seinäjoelle 3-6 lukemin. Maaleista vastasivat Keskinen kolmesti ja kertaalleen osuivat Ruokamo, Tusa ja Kivisaari. Miesten kakkosjoukkue onnistui avaamaan voittotilin Jurva-70 kustannuksella Kyrkösjärven tekonurmella pelatussa ottelussa. Ottelusta tuli kohtalaiset tiukka niin henkisesti kuin fyysisesti ja erotuomari joutuikin jakelmaan ottelun loppuvaiheessa lappua yllin b kyllin. Maalien teosta huolehtivat Ruokamo ja Koivumäki. M-45 pelasi pari ottelua; ensin kohdattiin Pallas kotona ja SIF vieraissa. Sisu-Pallon valkoisissa pelanneet varttuneemmat sisulaiset viettivät maalikarkeloita Pallaksen kustannuksella ja loppunumerot olivat 9-2 kotijoukkueelle. Maaleista vastasivat Kekola 2, Herrala 2, Seppelvirta 2, Tenkula, Hiidenniemi ja Ala-Renko. Vierailu Vaasassa SIF:n vieraana ei pistetiliä kartuttanut, mutta paidat saatiin sotkettua ja hiki pintaan, jota sade yritti parhainpäin huuhdella pois pelaajien käsiltä ja kasvoilta. Pisteet vihreäpaidoille 3-0 lukemin viihdyttävässä ja hyvä henkisessä ottelussa. Kenttäkin oli sateen myötä pehmentynyt, niin isokokoistenkin pelaajien lonkat kestivät tämän vierailun jälkilöylyt paremmin.

P-13 sarjassa Sisun junnarit ovat tarjoilleet maalirikkaita otteluita niin kotona kuin vieraissa. Nytkin Ponnistus peliä oli ehditty pelata 2 minuuttia niin taululla oli 1-1 lukemat. Lopputulos maalijuhlissa oli vierailijoille 4-6, tauolla oltiin Ponnistuksen 2-5 johtaessa peliä. Sisun maaleista vastasivat Patrik Hiihenniemi 2, Jari Uusi-Pohjola ja Riku Tastula. P-12 sarjan ottelusta Sundomin vieraana ei ole matkatarinaa kerrottavana. On päiviä kun mikään ei suju ja lukemat ovat sen mukaiset. Kotijoukkue järjesti ennenaikaiset peijaiset voittamalla Sisun 8-0 lukemin. P-10 pojat jatkoivat sarjapelejään paikallisturnauksella SJK:n kulta ja musta joukkueen kanssa. Tällä kertaa mustapaidat veivät punapaitoja kaikissa neljässä pelatussa ottelussa. Sisu punaiset ottivat kuokkaan 1-9 ja 1-5 ja Sisu valkoiset 1-7 ja 0-13 lukemin. No tästä jatketaan taistelua hyvin mielin eteenpäin. Edellinen reportaasi jäikin odottamaan seuran pienempien otteita Kristiinan retkeltä. Ainakin allekirjoittaneen joukkue yllätti reippaalla esityksellään usean pojan ensimmäisellä pelimatkalla. Sisun pojat kohtasivat Sporting Kristiinan röd ja White joukkueet. Tuloksena oli voitto ja tappio. Hienoa pojat.

Mitäpä muuten jalkapallorintamalla…Sisun hyvän suosion saavuttanut pallokoulu jatkuu torstaisin Jarkon ja Hennan vetämänä harjoituskentällä klo 18:00-19:00. Perhefutista taasen pääsee koittamaan Kyrkkärin kentällä sunnuntaisin klo 17:00-17:45. Yksi edellisen viikon kohokohdista oli joukkuekuvaukset. Se oli monelle pienelle pelaajan alulle hieno kokemus. Ja oli se tärkeää vanhemmillekin. Oikein hyvää ja heleää heinäkuuta. Jatketaan treenailua ja maalintekoa heinäkuun lopussa alkavissa sarjaotteluissa.