Sisun edustus kävi tiistaina ryöstöretkellä Vaskiluodossa ABC:n vieraana. Heti ottelun alusta Sisu aloitti vahvan pallonhallinnan ja alkoi vyöryttämään hyökkäyksiä kohti kotijoukkueen maalia. Maalinteon aloitti heti toisella minuutilla puolustajan paikalta noussut Hermanni Kivisaari, sijoittaen pallon kylmän viileästi verkon perukoille. Seuraavaksi Veikko Tusa kaadettiin rangaistusalueella, jonka seuraksena pallo pilkulle. ’Veke’ itse tykitti pallon voimalla keskelle.
Pian tästä sai alkunsa Arttu Keskisen näytöt kliinisenä viimeistelijänä. Ensin leikkaus oikealta sisään ja vasurilla komea veto kaukaa verkkoon. Seuraavaksi nähtiin hieno sommitelma jossa hyökkäyspäässä vaihdettiin puolta nopeasti, ja parin nopean syötön jälkeen verkko soi jälleen Keskisen vasurin toimesta.
Toisella puoliajalla Sisun itsevarma peli hieman laantui ja myös ABC pääsi hieman vaarallisemmille paikoille. Kotijoukkue iskikin kavennusmaaleja kolme kappaletta, mutta voitto ei kuitenkaan ollut uhattuna missään vaiheessa, sillä Keskisen hatun ja Markus Ruokamon kaukolaukauksen myötä Sisu pystyi maalintekoon myös toisella puoliajalla.
Näin loppulukemiksi jäi 3-6 ja Sisu saavutti tavoitteensa hakea pisteet Vaasasta ennen kesätaukoa.
Sisun maalintekijät:
2′ 0-1 Kivisaari
7′ 0-2 Tusa (rp)
27′ 0-3 Keskinen
40′ 0-4 Keskinen
55′ 1-5 Ruokamo Ma.
71′ 3-6 Keskinen
Kokoonpano:
Miika Ruokamo (MV), Joni Willgrén (C), Ville Viita, Hermanni Kivisaari, Arttu Keskinen, Valtteri Heiniluoma, Ville Luomapuro, Jukka Yli-Renko, Veikko Tusa, Ossi Karhu, Nico Herrera, Jouni, Kortesniemi, Mikael Luotola, Thomas Harju, Markus Ruokamo