Seinäjoen Sisu 80 v.

Tervehdys seuratoverit ja Seinäjoen Sisun jäsenet.

Harva muistaa tai tietää, että ensimmäinen kosketukseni urheiluun oli juuri Seinäjoen Sisussa 80-luvun lopussa. Lajina oli jalkapallo. Vaikka lupaava kahden viikon ura loppuikin siinä vaiheessa terveysmurheisiin, kipinä oli syttynyt. Enpä osannut siinä vaiheessa arvata, että Sisu tulisi olemaan elämäni tärkein urheiluseura.

Vuonna 1998 Eparissa näkemäni kuva ja juttu nuoresta uuden ajan puheenjohtajasta sai kiinnostuksen heräämään seuratoimintaa kohtaan. Tuo nuori mies kuvassa oli Jarkko Tenkula, nykyinen hyvä ystäväni ja seuratoiminnan mentorini, joka nosti omalla vahvalla panoksellaan Sisun nykyiseen loistoonsa. Samansuuntaisia ajatuksia ja näkemyksiä, sekä oppimiani asioita yritän parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa Sisun nykyisenä puheenjohtajana. Oma sisulainen urani käynnistyi vuonna 2001 salibandyn parissa ja sillä tiellä ollaan edelleen. Vaikka omat taidot eivät koskaan riittäneet kakkosdivisioonaa pidemmälle, niin junioreille pyritään antamaan kaikki mahdollinen tieto ja taito, niin urheiluun kuin muuhunkin elämään…

Seinäjoen Sisu täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Lauantaina 12.11 juhlimme pitkää taivaltamme urheilun parissa. Paljon on vuosien saatossa hankittu, menetetty ja taas takaisin hankittu. Tällä hetkellä rakas seuramme voi hyvin ja uskoa löytyy seuramme toimintaan myös sen ulkopuolelta. Paljon pitää jakaa kiitosta teille kaikille, jotka olette omalla työpanoksellaanne antaneet Seinäjoen alueen nuorille mahdollisuuden harrastaa liikuntaa ja urheilua matalalla kynnyksellä sekä huokein kustannuksin.

Sisulaiseen toimintaan ei ole koskaan kuulunut laakereilla lepääminen ja jos jotain on seuralta puuttunut, niin se on hankittu. Nämäkin hienot periaatteet ovat edelleen olemassa, myös käytännössä. Siitä me kaikki sisulaiset voimme olla ylpeitä.

Jatkakaamme samalla tiellä myös tulevina vuosina.

Sisulla ja sydämellä, jo vuodesta 1936.

Rakkain ja kiitollisin terveisin,
Tomi Kotoneva
Puheenjohtaja
Seinäjoen Sisu Ry