Seinäjoki on punainen – Manchester sininen

Voimistelu- ja urheiluseura Seinäjoen Sisu – Jalkapalloseura Sepsi-78 2 – 0 (0-0)

Voiko jalkapallokausi alkaa mielenkiintoisemmalla ottelulla, kun paikallisen Sisun ja Sepsin kohtaamisella. Nämä kuuskytluvulta lähtien toisistaan mitelleet jalkapallojoukkueet kohtasivat vitosen ensimmäisellä kierroksella kolealla Kyrkkärin stadionilla. Vanhaan hyvään aikaan jalkapallokaudet alkoivat joko Vappuna tai äitienpäivänä. Sitä päivää odotettiin kuin kuuta nousevaa, kun päätiin keskuskentälle katsomaan matsia.

Ottelu alkoi Sisun vahvalla rynnistyksellä alku minuuteista alkaen. Maalinteko ei ottanut onnistuakseen ja pikkuhiljaa sinipaidatkin pääsivät otteluun mukaan. Yleisön keskuudessa kuiskuteltiinkin, että kauanko Sepsin vanhat miehet kestävät. Toinen lentävä vitsi oli, että tällä  kertaa pisteet jäävät Seinäjoelle. No niinhän sinä kävi, että pisteet jäivät Seinäjoelle. Punapaitojen työ tuotti tulosta ja tänään työn juhlan päivänä jaettiin työnteosta kolme arvokasta pistettä 2-0 (o-o) lukemilla.

Kotijoukkueelle tarjottiin ensimmäisellä jaksolla useampaakin mahdollisuutta avausosumaan, mutta ei vaan osunut. Pallo taisi tolpassalon käydä kolmesti ottelun aikana. Sepsi sai pari pidempää jaksoa pallon hallintaa toisella jaksolla. Tällaisissa otteluissa mieleen hiipii se kamala peikko ja pelko pomppupallosta omaan maaliin kesken totaalisen hallinnan.

Aika ajoin ottelussa oli hyvä henkistä paikallistaistelun tuntua ja tuttujen taustaryhmien sekä pelaajien kohdatessa tunteet nousevat pintaan.

Ottelun ensimmäisestä osumasta vastasi Khupne Do ja Toisesta Hermanni Kivisaari.

61 1-0 Khupne 87 2-0 Kivisaari

Varoitukset: Kallionpää ja Seppälä (Sisu) Tuomaala ja Takala (Sepsi-78)