Sisun edustus jatkoi hyviä esityksiä kaatamalla paikallisvastustaja Nurmon Pallon 3-1. Samalla Sisu kuittasi keväisen tappion venyttäen voittoputkeaan jo kolmeen otteluun. Sisun maalintekijöitä Willgrenin veljekset ja ex- Sisu Mika Nieminen. NuPan ainokaisen teki samainen epäonnen soturi Nieminen, joka oli muutenkin joukkueen paras pelaaja.Sisu ja NuPa pelasivat torstaina kiihkeän paikallisottelun täysin valaistulla Joupiskan tekonurmella. Ottelu oli kahden hyvin toisen tuntevan joukkueen koitos, jossa pelattiin lähinnä kunniasta, sillä Sisu on jo sarjapaikkansa menettänyt. Tulos toki tiesi sitä, että NuPakin joutuu taistelemaan loppukauden peleissä tosissaan, sillä Törnävän Pallon nuoret soturit romahtivat Vähässäkyrössä Sisun lailla kolmessa vartissa. By the way joukkueethan kohtaavatkin ensi torstaina…
Joupiskan viheriön pinnalla muodostui hyviä taistelupareja, Kujanpää – Tulisalo, Tuuri – Latosaaret jne. Miestä otettiin välillä surutta ja eritoten hienon paluun kentille tehnyt isä Latosaari sai kokea Tuurin Lapualaasen lapikkaan kovuutta, eikä ilman jäänyt juniorikaan, joka esitti Kujanpään kanssa ehdottomasti hienoimpia harhautuksia. Ottelua pelattiin sykleissä ja molemmilla joukkueilla oli etsikkoaikansa. Sisu löi painetta ottelun alussa hermostuneesti alun pelanneelle Kimmo Ristimäelle kytäten sitä epäonnistunutta avausta…epäonni iskikin sitten Sisun ex-pelaaja Mika Niemisen toimesta, joka jatkoi kieltämättä kauniista pallon omaan maaliin Sisun pitkän avauksen päätteeksi vastaan tulleen Ristimäen. Tätä ennen ja sen jälkeekin Sisu rakensi hyökköyksensä oikealta laidalta nopean Juha Jaakonahon toimesta tämän juoksuttaen pääasiallisesti Anssi Immosta ex-Sisu myöskin mielin määrin.-
Sisulla oli pari oivallista tilannetta lisätä johtoaan, mutta mm. Juha Jaakonahon pusku maalin edestä sirvahti rimaan. Nurmon Pallokin pääsi kokeilemaan kolmeen otteeseen rimojen pitävyyttä. Ottelun kauneimman laukauksen suoritti Kujanpää senior, joka laukoi volleysta putoavan lehden riman päälle.
Toiselle jaksolle Sisu lähti pitämään palloa ja tekemään omaa peliä. Tässä osittain onnistuttiinkin ja tilanteet vyöryivät kohti Ristimäkeä. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että NuPa hukkasi oman varttinsa epäonnistuen viimeistelyissä ja Vesa Uosukaisen hyvillä torjunnoilla oli oma tekonsa nollan pidossa. Viimeinen vartti oli sitten kosmetiikkaa, sillä Miika Willgrenin 72. minuutilla tekemä maali ratkaisi ottelun. Miika laukoi tarkasti vasemmalta sivustalta takanurkkaan kovan ja matalan laukauksen vastustamattomasti ohi Ristimäen. Loppua kuvasi hyvin Sisun 3-0 maali, kun joukkue vieritti oikealta laidalta 4 vs 1 hyökkäyksen väsyneiden Nurmolaisten seuratessa tilannetta katseellaan. NuPan kavennus syntyi 88. minuutilla Mika Niemisen toimesta.
Sisu kohtaa seuraavaksi Törnävän Pallon Vähässäkyrössä romahtaneet nuoret soturit, jotka tulevat varmasti paikallipeliin sisuuntuneina pelaamaan kunniasta. Se yhdistääkin pelin joukkueet, ottelussa nimittäin pelataan nimenomaan kunniasta. Törnävän pojat saavat vastaansa kovassa iskussa olevan kotijoukkueen, joka ei tule antamaan tuumaakaan periksi nuorten pelimiesten alkujen edessä. Sisu toivottaa lehtereille kaikki tervetulleiksi kannustamaan punaista ja oranssia.