Seinäjoen Sisun edustusjoukkue kärsi 0-2 tappion paikallisottelussa Sepsi-78:aa vastaan. Ottelusta muodostui hyvätempoinen Vitosen vääntö. Sepsi-78 otti enimmän pallonhallinnan nimiinsä Sisun keskittyessä puolustamaan omaa päätään, joskin ajoittain palloa saatin vietyä myös vierasjoukkueen maalialueelle. Laukaukset maalia kohti jäivät Sisulta kuitenkin uupumaan. Sepsi pääsi johtoon 27. peliminuutilla kun vierailijoiden Samuel Rintala teki vahvan nousun vasemmalta laidalta päästen aina Sisu-maalin lähietäisyydelle asti, eikä tekopaikasta laukauksellaan erehtynyt. Ottelun 69. minuutilla Sepsin John Njehia pääsi iskemään taululle lukemat 0-2, eikä Sisulta paria maalinedushässäkkää lukuunottamatta vaarallisia tekopaikkoja enää nähty. Näin ollen jäi loppulukemiksi 0-2, joka oli varsin oikeutettu tulos ottelutapahtumiin nähden. Parempi voitti ja kohti seuraavaa ottelua.
Ilahduttavaa oli runsas yleisömäärä sekä hyvä tunnelma Kyrkösjärven tekonurmella kahden perinteisen seuran pelatessa pitkästä aikaa vastakkain. Sisu kiittää yleisöä ja toivottaa kaikki jatkossakin tervetulleeksi otteluita katsomaan!

Sisun kokoonpano: Veikko Tusa, Mika Lahti, Ossi Karhu, Ville Viita, Valtteri Heiniluoma, Joni Willgrén (C), Mikael Luotola, Nico Herrera, Ville Luomapuro, Miika Ruokamo (MV), Arttu Keskinen. Vaihdosta: Jouni Kortesniemi, Mikael Kiviniemi, Eetu Vainionpää, Julius Siukola sekä Jukka Yli-Renko
Lauantaina reissu Sundomiin
Edustuksen kahden pelin viikon toinen ottelu pelataan lauantaina Sundomissa, jossa vastassa on Sundom IF/2. SIF/2 ei ole tällä kaudella hävinnyt vielä yhtäkään ottelua, mutta täysiä pistepottejakaan ei ole plakkarissa kuin yksi, jonka se nappasi FC KOMUn kotikentällä. Tasan se on pelannut NuPaa, IK:ta sekä keskiviikkona ABC:a vastaan. Näin ollen SIF/2 on sarjataulukossa tasapisteissä Sisun kanssa, ollen edellä maalieron turvin. Maaleja Sundom ei helpolla päästä, sekä kovia pelimiehiä porukassa on varmasti, SIF:n edustusjoukkueenkin palloillessa alueen III-divisioonassa. Tavoitteena Sisun leirissä on kuitenkin pelata hyvä ottelu ja napata kolme pistettä matkaan.
Sundom IF/2 – Seinäjoen Sisu, lauantaina 25.7. klo 13.00 @ Sundom Arena.

Vitosen sarjataulukko neljän kierroksen jälkeen.