Seinäjoen Sisun naiset vierailivat Jungsundin hyväkuntoisella viheriöllä tiistai-iltana. Ottelu päättyi kotijoukkueelle 5-2 (2-1). Sisun maalintekijöinä olivat Jenni Taittonen ja Maria Saarijärvi.
Ottelu alkoi kotijoukkueen kovalla prässillä ja se tuottikin vierailijoille ongelmia pelinavauksessa. Tosin suurempi syy taisi olla jatkuvat helteet ja huonot syötöt, sillä syöttöjen perille meno oli harvinaista. Sisuttaret pääsivät kuitenkin iskemään ensimmäisen osuman ensimmäisestä tilanteestaan kahdeksannella peliminuutilla, kun Siiri Hyytinen antoi hyvän syötön boxiin. Palloa tavoittelivat niin Hanne Kohtakangas kuin Jenni Taittonenkin, joista jälkimmäinen laittoi pelivälineen maaliin.
Sisuttaret eivät kauaa johdostaan saaneet nauttia, sillä tämän kauden akilleenkantapääksi tulleet kulmat kostautuivat kahdesti ensijaksolla. Toinen puoliaika sai niitin ensimmäisestä tilanteesta kotijoukkueen iskiessä ratkaisevasti 3-1 lukemat 46. minuutilla. Sisun otteissa ei tapahtunut muutosta, vaan sunnuntai pelailu jatkui aivan lukuunottamatta viimeistä kymmentä minuuttia, jolloin Sisu laukoi paljon ja loi tilanteita. Lopun huipensi Maria Saarijärven erinomainen laukaus 25 metristä riman alle. Sisun tytöistä puhtaat paperit voi antaa maalivahti Pinja Ristolaiselle, joka torjunnoillaan piti joukkuetta pystyssä koko pelin ajan.