Syyskierroksien pelit hyvässä käynnissä

Heinäkuun loppupuolella potkaistiin sarjakaudet uudelleen käyntiin pienen kesätauon jälkeen. Useasti, niin tänäkin vuonna monet pojat jatkoivat lomailua heinä-elokuun vaihteessa ja se näkyi myös puutteena pelaajien määrissä otteluissa. No se ei paljon menoa ole haitannut, mutta osa pelaajista on kuormittunut enemmän huokaistaan joukkueiden peräsimistä usean valmentajan suulla.

Sisun edustusjoukkue jatkaa taistelua vitosen toisesta sijasta otteluita ollen vielä neljä jäljellä. Joukkue on kärsinyt suuresta seinäjokelaistesta ongelmasta, maalinteosta. Pallo liikkuu nätisti, mutta vauhti on verkkaista ja suoraviivaisuutta kaivattaisiin lisää. No tätähän saa lukea aina liigapelienkin jälkeen IL-POn selostuksista. Vitosen ehkä odotetuin ja todella hyvätasoinen ottelu paikallisvastustaja Sepsi-78:n kanssa päättyi sinipaidoille 0-2 lukemin. Harvemmin vitosessa nähdään niin kovatasoista ryhmää, kun Sepsi oli jalkeille saanut. Tämän jälkeen edustus vieraili Sundomissa huonolla menestyksellä, sillä kotijoukkue SIF/2 nappasi arvokkaan 2-1 voiton. Tappioputki meni poikki TeTen kustannuksella 1-1 tasapelillä ja voittokantaan palattiin lyömällä TePa 2-1 lukemin. Tänään punapaidat lähtevät haastamaan sarjakakkosta FC Päntänettä. Voittamalla ottelun kakkosija olisi kolmen pisteen päässä eli täysin omissa käsissä.

Sisun kakkosjoukkue, joka koostuu nuorista haastajista onnistui haastamaan kokeneet pinkit koirat saalistamalla Ruokamon poikien maaleilla 3-3 tasapelin. Syyskauden alkuun tuli tappio Ryhdille 3-0 ja Hymylle 4-2 lukemin. Varttuneemmat palloilijat onnistuivat eilen kaatamaan toistamiseen Pallaksen 1-6 lukemin. Tätä edelsi kaksi tiukkaa tappiota SuSille ja ABC:lle.

Junioripuolella on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Verkot ovat heiluneet niin vastustajien kuin omassa päässä. Sarjapelien lisäksi pallokoululaiset ovat pelanneet Celticin joukkueessa energialiigassa ja P-11 joukkue TUL:n Pohjanmaan piirin harrastesarjassa.

Harrastefutissarjassa pelaaminen on ollut erinomainen ratkaisu kaikille mukana olleille joukkueille. Ottelut ovat olleet tasaisia ja kaikille on pystytty takaamaan mielenkiintoisia otteluita, joissa onnistumisia tulee laajalla rintamalla. Iso käsi myös valmentajille jotka ovat oivaltaneet sarjan tarkoituksen. Sarjassa on kaksi osa pelattu. Pelit jatkuvat ensi viikonloppuna Kurikassa ja sarja päättyy syyskuussa stadionilla pelattavaa lopputurnaukseen. Soinissa pelatussa toisessa osakilpailussa Sisun pojat nappasivat kolme voittoa SJK:sta, SoPS:sta ja Ponnistuksesta. Kurikka osoittautui vastaiskutaktiikallaan ylipääsemättömäksi haasteeksi Sisun pojille.

Energialiigassa pallokoululaiset ovat pelanneet iloista peliä nauttien nurmen kunnosta ja maalinteosta. Pallokoululaiset ovat suunnanneet kaiken tarmonsa kohti palloa ja laittaneet vattansa täyteen jalkoja. Tämä herhiläislauma on ollut iloinen yllätys Prunttimäen viheriöllä.

P-13 joukkue jatkaa taistelua omassa sarjassaan. Pelaajat ovatkin onnistuneet avaamaan pistetilinsä pelaamalla tasan Sporting Kristiinan kanssa 4-4. Ryhti, Luja ja Virkiä osoittatuivat liian vahvoiksi pojille. Täytyy sanoa että tässä ikäluokassa alkaa fyysinen kokoero olla jo huomattava ja se näkyy kyllä kentällä.

P-12 joukkue on onnistunut säilyttämään hyvän otteensa peleissä. Ryhti kaatui 7-5, Luja 9-1 ja Sepsi-78 5-13. Joukkueella on vielä muutama peli jäljellä.

P-11 joukkueen ote on vähän lipsunut hyvin alkaneen kauden jälkeen. Treenaminen sujuu hyvin, mutta pelaamisessa tehojen löytyminen tuottaa haasteita. Paikallispelikierroksella Sepsi ja SJK olivat selvästi vahvempia. Kotiturnauksessa joukkue onnistui voittamaan Ryhdin 3-1, mutta IK/10 osoittautui 6-2 paremmaksi. Samoin kävi Jalasjärvellä viikonloppuna, kun Kieha voitti 3-0 ja Jalas 4-1 lukemin punapaidat.

P-10 ja P-11 joukkueet ovat saalistaneet pisteitä, tehneet maaleja ja nauttineet pelaamisesta. Sisu-10 pelaavat sarjaa kahdella joukkueella. Sisu/punainen on ollut niskan päällä Sisu/valkoiseen verrattuna. P-11 joukkue nappasi tasapelipisteen APV/musta joukkueelta viimeturnauksessa. Joukkue pelaa myös energialiigaa tiistaisin prunttimäessä.