Sisun edustusjoukkue matkusti torstaina 25.6. kauden pisimmän vierasreissunsa, kun se kohtasi Töjby FC:n rannikolla. Etukäteen hankalaksi vastustajaksi kotikentällään tiedetty Töjby FC vei pisteet voittaen Sisun 2-0.
Ottelun alku oli tasaista Sisun lähtiessä rakentamaan hyökkäyksiä maata pitkin syötellen. Kotijoukkue tukeutui lyhyeen kotikenttäänsä soveltuvaan taktiikkaan heitellä pitkiä palloja Sisun puolustuslinjan taakse. Töjby pääsi johtoon 35. peliminuutilla kun maalivahti Miika Ruokamon purku kilpistyi vastustajaan josta pallo pomppasi onnekkaasti maaliin. Myös Sisulla oli ensimmäisellä puoliajalla samankaltainen tilanne, kun Nico Herrera prässäsi ahnaasti hyökkäyspäädyssä, pallon lipuessa silloin kuitenkin hieman ohi maalista.
Toiselle puoliajalle mentäessä Sisun leirissä ei oltu huolissaan taukotilanteesta, vaan lähdettiin sinnikkäästi yrittämään maalintekoa niin keskustan kuin laitojen kautta. Tämä ei lopulta tuottanut tulosta vaan ratkaisut vaarallisten maalipaikkojen luomiseen jäivät uupumaan. Vain pari minuuttia ennen loppuvihellystä, Töjby niittasi kulmapotkusta vielä lukemiksi 2-0, joka varmisti pisteiden jäämisen kotijoukkueelle.
Kokoonpano:
Miika Ruokamo (MV), Tuomas Hyrkkänen (C), Joni Willgrén, Hermanni Kivisaari, Mikael Luotola, Uki Uurtimo, Arttu Keskinen, Jukka Yli-Renko, Ville Luomapuro, Tommy Fairchild, Mika Lahti, Ossi Karhu, Nico Herrera, Jouni Kortesniemi, Julius Siukola
Edustusjoukkueen tiivis ohjelma ennen kesän pelitaukoa huipentuu 30.6. Vaskiluodossa pelattavaan otteluun ABC – Sisu. Torstain vierasreissun jälkeen harjoiteltiin sunnuntaina miesten joukkueiden yhteisharjoituksissa ja maanantaina edustuksen pelaajat vielä hiovat kuviot kuntoon ennen tiistain peliä.
”Aakkoset” ovat pelanneet Sisun tapaan kaksi ottelua, mutta pistetiliään joukkue ei ole onnistunut avaamaan. Avauskierroksella ABC vieraili Teuvan Pallon vieraana, ja sieltä tuloksena 2-1 tappio. Toisessa ottelussa Sepsi-78 kävi anastamassa pisteet vaasalaisilta murskalukemin 1-7. Kahden ottelun tulokset eivät vielä kerro joukkueiden kunnosta paljoa, mutta varmaa on, että Sisu haluaa palata voittojen tielle heti seuraavassa ottelussa.