Tukea harrastamiseen

Tradekan jäsenäänestys on mahdollisuus vaikuttaa. Yksi Tradekan arvoista onkin ”jäsenen mahdollisuus vaikuttaa” osuuskunnan toimintaan ja päätöksentekoon.

Vuoden 2021 jäsenäänestyksen perusteella TUL:n jäsenseurat saivat 11.500 euroa jaettavaksi. Ne jakaantuivat 1.500, 1.000, ja 500 euron arvoisiin stipendeihin.

Seinäjoen Sisu sai 1.500 euron arvoisen stipendin harrastetoiminnan kehittämiseen ja uuden luomiseen. Seurassa on selkeät sävelet stipendin käytön suhteen. Seura laajentaa harrastefutistoimintaa ja uutena toimintana käynnistyy keppihevoskerho.

Kunto- ja terveysliikuntakin nappaa tästä osansa, sillä Sisu aloittaa vuoden alusta kävelyjalkapalloryhmän ja höntsäfutisryhmän. Aivan kuten nimetkin kertovat on kysymys liikunnan ilosta ja riemusta painoindeksiä tai rasvaprosenttia häpeilemättä. Hallituksessa uskotaan vahvasti, että toiminnalla on tarvetta ja harrastajia löytyy.