Sisun kolme maalia ei riittänyt voittoon

Sisu T-18 kohtasi Joupiskan tekonurmella sunnuntaina VIFK:N/2 joukkueen. Vierailijat olivat SM-sarjajoukkueen (3) pelaaajien vahvistamana 3-6 (2-3) parempia. Totuuden nimissä on mainittava, että maali-iloittelua olisi voinut olla enemmänkin, sillä niin loistavia tilanteita joukkueet onnistuivat luomaan. Molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat erinomaisesti takaiskuista huolimatta.Ottelu alkoi vierailijoiden kovalla liikkeellä ja korkealla prässillä. Ensimmäinen maalipaikka vierailijoilla olikin jo 3 minuutilla, kun kulmatilanteen jälkeen pallo ajautui 16:sta viivalle, josta tulinen laukaus lähti koti Pinja Ristolaisen maalia. Pinja kuitenkin liimasi pallon kiinni vuoren varmasti. 10 minuutilla Jenni Taittosen ja Siiri Hyytisen erinomainen seinäpeli oli onnistua, mutta jälkimmäisen viimeistely ontui. Kuusi minuuttia tästä Siiri ei erehtynyt, sillä Hanna Makkosen laittama pallo linjan yli täyteen vauhtiin kirmanneelle Siirille onnistui tämän kiittäessä tekemällä maalin ja tasoittaen peli 1-1. Parinkymmenen minuutin kohdalla alkoi VIFK mylly pyöriä, sillä minuutin välein heille siunaantui kolme erinomaista paikkaa, mutta tuloksetta. Pienoinen paine teetti kuitenkin Sisun puolustuksessa sen verran painetta, että se kostautui virheenä 28 ja 32 minuuteilla. Sisun tyttöjen oman pään purut jäivät puolittaisiksi ja vierailijat kiittivät tilanteista viimeistelemällä pelin yhtäkkiä 1-3. Sisun tytöt eivät kuitenkaan lannistuneet, sillä Jenni Taittonen riisti pallon hölmistyneeltä VIFK topparikaksikolta, jotka jäivät ihailemaan pomppivan pallon kiertorataa. Seuraava ihailun kohde olikin Taittosen Jennin pelipaidan numero, joka karkasi sijoittaen pallon varmasti verkon perukoille. Tauolle siirryttiin 2-3 lukemissa.

Toinen puoliaika alkoi erinomaisella Sisun tilanteilla, sillä kahdella ensi minuutilla oli kotijoukkueella hienot paikat. Ensin Jenni Taittonen ja Siiri Hyytinen toistivat kuvionsa, valitettavasti prikulleen samalla tavalla kuin ensijaksolla. Jakson toisella minuutilla Maria Saarijärvi taisteli itsensä keskialueelta läpi laitaa pitkin lähettäen loistavan vasemman jalan keskityksen maalille nousseelle Saaralle, jonka sisäterä sijoitus suuntautui yli maalin. 46. minuutilla Jenni Taittonen karkasi vielä läpiajoon, mutta maalivahti nappasi pallon. Usein tällaisten tilanteiden jälkeen pääsee vastapuoli iskemään. Vikkelä kinttuinen IFK hyökkääjä onnistui nappaamaan pallon ennen vastaan syöksynyttä Pinja Ristolaista ja veivasi pallon maaliin. Sisu tuli peliin vielä kerran, sillä 72. minuutilla Maria Saarijärvi vapautti Siiri Hyytisen läpi, joka sijoitti pallon maaliin vastustamattomasti. Lopullinen niitti tuli viisi minuuttia ennen loppua, kun IFK pelaajan laukaus löysi aukon Sisun maalin takakulmasta. 3-6 lukemat tulivat kosmeettisesti pallon riiston jälkeen ja muutaman veivipyörityksen päätteeksi minuutti ennen loppua.

Sisun tytöistä erinomaisen pelin pelasivat kärkipari Hyytinen ja Taittonen, Maria Saarijärvi raatoi keskialueella ja puolustajat Ira Nurmelan ja Laura Kokon johdolla hoitelivat tilanteita hyvin takaiskuista huolimatta. Minna Järvenpää ja Aliisa Järvenpää puolustajina olivat kovilla, mutta hoitelivat kiireestä huolimatta hyvin paikkansa. Koko joukkue taisteli erinomaisesti. Vastustaja oli vahvempi SM-vahvistuksiensa johdolla. Sisu kohtaa seuraavalla kierroksella SIF:n Sundomista.

Kokoonpano: Ristolainen, Kokko, Nurmela, Mäenpää, Järvenpää, Saarijärvi, Makkonen, Vuori (60. Saksi), Penttilä (65. Latvala), Hyytinen, Taittonen