Sisun B-tytöt jatkoivat hyviä esityksiä II-divisioonassa. Linnanpuiston hyväkuntoisella kentällä kohdattiin torstai-iltana Närpiön Kraft. Kotijoukkue vei ottelun nimiinsä selvin 5-0 lukemin, tauolla tilanne oli 3-0.Sisun valmentajalle illan peliin kokoontuminen oli painajaismainen, sillä kentälle oli ilmaantunut erilaisten yhteensattumien ja loukkaantumisten takia ainoastaan kahdeksan tyttöä. Sitten alkoi erilaisten ”pillereiden” ja teippien jako, jotta saatiin kentälle riittävä määrä pelaajia. Hienosti nämä ”korjatut” ja ”hoivatut” pelaajat esiintyivätkin, sillä niin Lyyli Iivarinen kuin Krista Välimäki esittivät erinomaisia otteita. Lisäksi pienen tauon jälkeen kentälle palannut Rosi Alten oli elementeissään aiheuttaen röyhkeydellään alatri päänvaivaa vastustajan puolustukselle.
Puntit molemmilla joukkueilla oli tasan, sillä vierailija Kraft oli joutunut antamaan muutaman pelaajan edustusjoukkueen käyttöön Vaasan reissulle. Ottelu alkoi tasaisella keskialueen väännöllä kotijoukkueen olevan hivenen dominoivampi. Johanna Hallasuo ja Maria Saarijärvi pyörittivät hienosti peliä luoden niin kärkipelaajille kuin laitafingereille hyviä paikkoja. Ottelun avaus maalia saatiin odotella 20 minuuttia, kun Lyyli Iivarinen tykitti teipatulla jalallaan upean kääntölaukauksen ja pallo meni vastustamattomasti verkon perukoille. Kraft oli iskeä heti vastaan, mutta loistavan pelin maalissa pelannut Pinja Ristolainen pelasi itselleen vakaalla varmuudella kauden kolmatta nollapeliä. 2-0 lukemat syntyivät Maria Saarijärven lapikkaasta, kun Lyyli Iivarinen järjesteli namupassin kuudentoista alueelle ja Saarijärvi vii meisteli pallon maaliin. 3-o lukemat tulivat Saarijärven upean yksilösuorituksen päätteeksi. Maria pujotteli eläviä keltaisia pujotteluesteitä ja sijoitti harkiten pallon ohi maalivahdin.
Toinen puoliaika oli alkujaksoltaan vierailijoiden hallintaa, mutta Ristolainen maalissa jatkoi loistavia esityksiä. 4-0 lukemat tulivat Rosi Altenin upean murtautumisen päätteeksi. Loppunumerot 5-0 olisi kelvannut jalkapallo-oppikirjan videonäytteeksi, sillä niin upea oli Iivarisen poikittaissyöttä maalille juokseelle Essi Haapaniemelle, joka laittoi suoraan syötöstä pallon maaliin, UPEAA huusivat katsomossa olleet Sisu -fanit. Tätä ennen Hanna Makkonen kokeili poikkiriman kestävyyttä ja Essi Haapaniemi kenttämestarin erikoista. Sisulle tärkeään rooliin nousi toiselle puoliajalle töistä kentälle kirmannut Petra Välimäki, joka otti vastaan Maria Saarijärven loukattua jalkaansa myös kapteenin nauhan. Kovalla yrityksellä tytöt loivat toinen toiselleen hyvän tsempin ja ansaitun voiton.
Sisu kohtaa seuraavaksi kotonaan Virkiän. Ottelu pelataan torstaina 11.6. klo 19.00 Linnanpuiston kentällä.