Jarkko Tenkula jatkaa Sisun edustusjoukkueen valmentajana koko loppukauden 2009. Jarkko on nyt ollut joukkueen sijaisvalmentajana sarjatauon jälkeen noin kolmen viikon ajan. Seinäjoen Sisun jalkapallojaosto kiittää edustusjoukkueen alkukauden valmentaja Markus Kujanpäätä alkukauden valmennuksesta. Asiasta sovittiin yhdessä, hyvässä yhteishengessä Mankun kanssa.
Tenkula jatkaa edelleen myös B-tyttöjen valmentajana. Päällekkäisten pelipäivien kohdalla Sisun valmentajakaarti toimii otteluissa toisen joukkueen sijaisvalmentajana Mika Keltamäen ja Pertti Hallasuon johdolla.
Edustuksella on olemassa vielä pieni oljenkorsi sarjapaikan säilyttämiseen Nelosessa ja niin kaunan kuin se suinkin on mahdollista niin siihen uskotaan kuin kiveen. Joukkue jatkaa harjoitteluaan heti ensi viikon alussa. Seuraavat kaksi ottelua näyttelevät suurta roolia loppukauden osalta, sillä vastaan asettuvat To 6.8. Vävi vieraissa ja To 13.8. ABC kotona. Kumpikin joukkue on juuri Sisun yläpuolella sarjataulukossa.
Jalkapallojaosto toivottaa Jakelle onnea ja menestystä haastavassa tehtävässä.