Tiukka paikallisvääntö niukasti TP:n eduksi 2-1

Sisu aloitti ottelun terävästi luoden heti ottelun alkuun kolme erinomaista maalipaikkaa, jotka siunaantuivat Vesa-Matti Tulisalolle vapaapotkusta, jossa TP:n maalivahti venyi loistavaan torjuntaan, Pekka Palohuhdalle laidalta tulleesta keskituksestä ensimmäinen kosketus oli hieman liian kova ja Tuomas Takalalle vetopaikka kuudentoista tuntumasta. Ottelun alku kuitenkin osoitti myös sen, että TP:n maalilla pelannut kaveri on loistavassa vireessa. Kesken Sisun painostuksen kävi taas ns. vanhanaikaiset, sillä TP viimeisteli maalin harmittoman näköisestä tilanteesta, jossa Sisun maalilla muuten hyvin pelannut Mika Tikkanen ei saanut palloa haltuunsa ja SJK:nkin riveistä tuttu Samir Bouroussi nosti maalin kattoon aivan etutolpan juuresta. Maalin jälkeen ote siirtyi näennäisesti TP:lle joka siirteli palloa pelaajalta toiselle saamatta mitään sen vaarallisempaa aikaiseksi. Keskialueella irtopallot olivat lähes pääsääntöisesti Sisun heiniä lähinnä Valtteri Heiniluoman ja Joni Vilgrenin johdolla, mutta kuinka ollakkaan TP iski toistamiseen TP:n oikealta laidalta tulleen hyökkäyksen päätteeksi, jossa pallon eteen ei päästy estämään laukausta ja pallo jälleen Sisun verkossa.

Puoliajalla ei Sisun puoliaikapalaverissa ei voitu muuta todeta kuin, että jatketaan samalla mallilla, sillä Sisun peli ei ollut todellakaan huonoa ja pelin hallinta ja todelliset vaaralliset maalipaikat oli sillä. Joka palloon mentiin 110 lasissa ja tuumaakaan ei annettu periksi.

Toinen puoliaika alkoi TP:n pienoisella hallinnalla, Sisun puolustus ja keskikenttä kuitenkin katkoi kaikkie TP:n hyökkäysyritykset erinomaisesti. Ottelun viimeinen 30minuuttia oli sitten aivat täysin yhtä päätä. Sisu pääsikin useita kertoja oivallisiin maalipaikkoihin, ehkä paras niistä tuli Vesa-Matti Tulisalolle, joka veti pallon Mahsun Durmazin syötöstä lähitilanteessa muutaman sentin ohi takatolpan. Sisun vyörytys tuotti lopulta tulosta kun Tommi Harjun keskitys tavoitti Mahsun Durmazin, joka puski pallon ohin TP:n veräjän vartijan. Sisu yritti vielä raivoisasti saada ottelua tasoihin, mutta ei siinä enää onnistunut.

Vaikka tappio tulikin niin yhtään ei tarvitse Sisun poikien kävellä pää alhaalla sillä Sisu osoitti ottelussa sen, että kun se vain on iskukykyisimmillään ja täydellä asenteella matkassa, se voi parhaimmillaan voittaa vaikka sarjan kovimmat joukkueet. Ottelu antoi uskoa tulevaan ja kyllä me vaan sitkeästi uskomme Sisuleirissä, että se noususuhdanne sieltä tulee.

Sisun kokoonpano tänään: Mika Tikkanen (MV), Niko Seppelvirta (P) (Tommi Harju), Mika Seppelvirta (P), Antti Peltonen (P), Mikael Luotola (P), Juha Jaakonaho (KK), Valtteri Heiniluoma (KK) (Janne Keskitalo), Joni Vilgren (KK) (Mahsun Durmaz), Tuomas Takala (KK) (Miika Vilgren), Vesa-Matti Tulisalo (H), Pekka Palohuhta (H)

YKSI ASIA OTTELUSSA OLI YLI MUIDEN JA MAINITSEMISEN ARVOISTA: Kaikella kunnioituksella vastustajaa kohtaan, mutta joukkuiden kannatus katsomossa meni Sisulle 100-1, sillä sen verran kovaäänien oli Sisun FANIPORUKKA Johtajansa Erkki Tulisalon johdolla. Erityismaininta myös henkeen ja vereen IKISISULAISELLE Risto Sippolalle ja toki koko uskomattoman hienon tuen antaneelle faniporukalle. Te jaksatte uskoa meihin ja kannustaa meitä vaikka kausi onkin mennyt tappioiden saattelemana. TÄLLAISESTA USKON LUOMISESTA SAA VIRTAA KOKO JOUKKUE JA AUTTAA MEITÄ USKOMAAN TULEVAISUUTEEN JA TULEVIIN OTTELUIHIN JA TIETENKIN TULEVIIN VOITTOIHIN!

ISO KIITOS KOKO PORUKALLE KOKO JOUKKUEEN PUOLESTA!!!

ps. Ai niin tuo TP:n 1 tuosta 100-1:stä tulee siitä kun tuli yksi hiljainen hetki niin joku taisi huikata hiljaisella äänellä ”Hyvä TP”…pisteet myös hänelle, Fanikulttuuri on hieno asia… 😉